ManU:n pokaaliton aikakausi jatkuu: ”Fantastista olla finaalissa”
ManU:n kausi päättyi sunnuntaina Eurooppa-liigan välierissä. ManU ei pystynyt hyödyntämään lukuisia maalipaikkojaan, kun Sevilla taas oli omissa tilanteissaan tehokas. Myös ManU:n keskuspuolustus avusti uinumalla erityisesti Sevilla voittomaalissa, jonka ohjasi sisään Luuk de Jong.
– Fantastista olla finaalissa. Me pelasimme todella hienon ottelun tänään, maalivahtimme oli uskomaton, ratkaisumaalin tekijä kertoi UEFAn sivuilla.
– Nyt voimme katsoa toisen välierän rentoutuneina ja toivoa, että he pelaavat 120 minuuttia ja risat löytääkseen voittajan, De Jong naureskeli.
Ottelun suurin sankari oli Sevillan maalivahti Bono. Hän otti varsinkin toisen jakson alussa tukun huipputorjuntoja ja piti Sevillan pelissä mukana. Sevilla puolusti kärsivällisesti ja iski, kun siihen oli tilaisuus. Ja lopulta se tuli: Jesus Navas antoi vastahyökkäyksen päätteeksi loistavan keskityksen takatolpalle josta De Jong ohjasi pallon verkkoon ManU:n toppari Victor Lindelöfin seuratessa umpiunessa tilannetta vieressä.
Tappio tarkoitti sitä, että ManU:n pokaaliton aikakausi venyi jo kolmen kauden mittaiseksi. Kestomenestyjälle kuiva kausi on todella pitkä. Toisaalta, joukkue on menossa oikeaan suuntaan, sillä tällä kaudella ManU eteni kolmen eri cupin välieriin – häviten tosin ne kaikki. Sarjassa ManU selviytyi neljän parhaan joukkoon ja suoraan Mestarien liigaan. Tämä olikin kauden suurin saavutus ja ennakko-odotuksiin nähden positiivinen yllätys asiantuntijoille.
Sevilla kohtaa Eurooppa-liigan finaalissa Interin tai Shaktar Donetskin. Toinen välierä pelataan maanantai-iltana.
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa