Suomi ja Ukraina iskevät yhteen tänä iltana huipputärkeässä MM-karsintaottelussa. Suomi on pedannut itselleen hyvät lähtöasetelmat otteluun ja Lukas Hradecky viskaa paineet vierasjoukkueen harteille.

Suomi ja Ukraina ovat lohkossa tasapisteissä kakkospaikalla, mutta Suomella on yksi ottelu vähemmän pelattuna. Voitolla Suomi repäisisi jo hyvän eron Ukrainaan.

– Mielestäni tämä on enemmän Ukrainalle pakkovoitto. Kyllä tässä mieluummin istuu Suomen verkkareissa kuin Ukrainan ennen tätä matsia. Meillä on kaikki omissa käsissä ja katsotaan miten matsi lähtee etenemään. 0-0 ei ole meille mikään katastrofitulos, mutta totta kai haluamme hoitaa yleisölle voiton, Hradecky mietiskeli Huuhkajien perjantaisessa lehdistötilaisuudessa.

Ukraina on pelannut kaikki ottelunsa tasan tähän mennessä. Joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa maaliskuussa Huuhkajat olivat hätää kärsimässä, mutta saivat napattua tärkeän pisteen. Hradecky odottaa jälleen kerran hikistä iltapuhdetta.

– Kyllä siellä tekemistä varmasti tulee olemaan. Puolustuksen tiiviys on aina ollut vahvuutemme ja minun sekä monen muunkin pitää siellä laukauksia blokkailla. Toivottavasti ei tule niitä pahimpia tilanteita. Jos pääsisimme alussa johtoon, niin se helpottaisi paljon puolustukseen tulevaa painetta.

Huuhkajat jatkaa MM-karsintojaan lauantaina kohdatessaan Olympiastadionilla Ukrainan. Ottelu alkaa kello 19.00.

Huuhkajien MM-karsintoja voi seurata Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelun, V sport jalkapallo -kanavan, Nelosen ja Ruutu+ tilausta edellyttävän Ruutu -palvelun kautta.