Manchester Unitedin manageri Louis van Gaal kertoo talkSPORT:in mukaan, että kulunut kaksiviikkoinen on ollut hänelle kaamea.

Kahden viikon takainen 0-3-tappio Arsenalille korpeaa yhä hollantilaismanageria.

– On kaameaa, kun pelistä tulee sellainen tulos, kaksi viime viikkoa ovat olleet karmeita. Ennen edellistä maajoukkuetaukoa syyskuussa hävisimme Swansealle. Tällaiset ovat kaameita aikoja, van Gaal tilitti.

Unitedin pelaajistakin suuri osa on ollut maajoukkuekomennuksilla ympäri maailmaa, joten taukojen aikana ei voi tehdä juurikaan asioita pelin kollektiiviseksi parantamiseksi.

– Mietit vain itse koko ajan, kuinka kaikki oikein tapahtui, mutta et voi käydä asioita läpi pelaajien kanssa.

Arsenal jyräsi tuossa ottelussa jo 20 minuutissa kolme maalia, joten lauantaina Evertonin vieraana Unitedin on oltava paremmin hereillä.

– Otteluiden alut ovat aina tärkeitä. Syöttöjemme onnistumisprosentti tuossa ottelussa oli 68, kun normaalisti se on 85 tai korkeampi, van Gaal muisteli yhä Arsenal-tappiota.

Evertonin Goodison parkilla ManU ei ole viime vuosina viihtynyt. Kahdeksasta edellisestä kohtaamisesta Merseysidella United on voittanut ainoastaan kaksi. Van Gaal on silti luottavainen.

– Harjoituksissa on ollut hyvä meininki. Olen nähnyt pelaajieni reaktioita ja olen luottavainen lauantain ottelun suhteen.