Liverpool teki kesällä isoja hankintoja siirtoikkunan ollessa auki.

Toistaiseksi maalivahti Alisson Becker ja keskikentän dynaaminen taituri Naby Keita ovat vieneet suurimmat otsikot. Liverpoolin 40 miljoonan punnan hankinta, brasilialainen Fabinho on kuitenkin jäänyt pimentoon, enimmäkseen hänen pienestä peliajastaan johtuen.

Liverpoolin valmentaja Jürgen Klopp ei ole huolissaan Fabinhon tilanteesta, mutta hän ei myöskään tykkää siitä.

– En tykkää tilanteesta, koska minun pitää kertoa hänelle (Fabinho), että hän ei ole vielä kokoonpanossa. En tykkää kertoa, koska hän on itse täynnä energiaa ja valmiina pelaamaan, Klopp kertoo.

Klopp perusteli, miksi Fabinho ei ole vielä kokoonpanossa.

– Hän tuli kokonaan toisesta liigasta joukkueesta, joka pelasi täysin erilaista peliä kuin me, joten hänellä kestää oma aikansa tottua joukkueeseen ja sen pelisysteemiin, Klopp sanoo.

Lähde: Mirror