KalPan Liiga-kausi 2017-2018 oli seuran verkkosivujen mukaan taloudellisesti onnistunut. KalPa Hockey Oy teki tilikaudella voittoa 568 000€ (kaudella 2016-2017 voittoa 538 000€). Yhtiön liikevaihto laski noin 4 % ja oli päättyneellä tilikaudella 6,9 M€ (kaudella 2016-2017 liikevaihto 7,2 M€).

Yhtiön omavaraisuusaste nousi 59,6 %:iin (edellisessä tilinpäätöksessä 30,4 %).

– Onnistuimme päättyneellä tilikaudella taloudellisesti erittäin hyvin. Onnistuneen tuloksen suurimmat syyt olivat budjetoimattomat siirtokorvaukset, hyvä urheilumenestys playoffs-otteluiden muodossa, onnistunut yhteistyökumppanimyynti sekä budjetoitua pienempänä toteutuneet henkilöstökulut, kertoo KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman seuran verkkosivuilla.

Kaudelle 2018-2019 KalPa Hockey Oy budjetoi liikevaihtoa 6,2 M€. Budjetoitu yleisökeskiarvo on 3 250 katsojaa ja pelaajabudjetti on 1,9 M€. Tilikaudesta tavoitellaan voitollista tulosta.

– Tulevan kauden osalta urheilullinen tavoite on playoffseissa puolivälieräpaikan saavuttaminen, joka oli tavoitteena myös viime kaudella. Hyvän tuloksen ansiosta tulemme investoimaan merkittävästi tulevan tilikauden aikana ottelutapahtuman ja oheismyyntitilojen kehittämiseen. Kaikkiaan investoinnit tulevat olemaan 300 000-400 000€ KalPan osalta, Saksman jatkaa.

Lähde: KalPan verkkosivut