KooKoo kertoo verkkosivuillaan vahvistaneensa seuran hyökkäysosastoa kolme kautta sitten runkosarjan parhaana pelaajana palkitulla Michael Keräsellä.

Keränen, 27, siirtyy KooKoon oranssimustiin väreihin yksivuotisella sopimuksella.

– Keräsellä oli luonnollisesti useita vaihtoehtoja, mutta on upeaa, että hän valitsi KooKoon, oranssimustien urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi KooKoon verkkosivuilla.

Keränen nousi Liigan tähtikastiin Ilveksen paidassa kaudella 2013–2014, jolloin hyökkääjä teki 52 ottelussa yhtä monta (17+35) tehopistettä. Keränen palkittiin kauden päätteeksi runkosarjan parhaana pelaajana Lasse Oksanen –palkinnolla.

– Michael on luisteluvoimainen, juonikas ja tehokas pelaaja. Viime kausi oli vaiherikas, mutta hän on valmis ja motivoitunut aloittamaan uuden kauden ja nousun tutun valmentajan alaisuudessa, Kultanen luonnehtii.

Huippukauden jälkeen Keränen teki NHL-sopimuksen Minnesota Wildiin ja pelasi Pohjois-Amerikassa kaksi kautta pääasiassa AHL:ssä. NHL-otteluita kertyi Minnesotan paidassa yksi. Viime kauden hyökkääjä aloitti KHL:ssä ennen siirtymistä joulukuussa takaisin Tampereelle.

Lähde: KooKoon verkkosivut