Leijonat päätti alkulohkon voittoisasti – puolivälierävastus selvillä
Leijont päätti lohkovaiheen jo tutuksi tulleisiin 2-1-voittonumeroihin, kun se kaatoi Slovakian.
Patrik Puistola jatkoi vahvaa MM-turnaustaan, kun hän vei Leijonat johtoon reilun viiden minuutin jälkeen. Toisen erän lopussa Waltteri Merelä lisäsi johtoa toisella maalilla. Päätöserässä Slovakia kavensi vielä ylivoimalla, mutta Suomi korjasi potin.
Suomen seitsemästä alkulohkon ottelusta peräti viisi ottelua päättyi tulokseen 2-1 ja kuusi maalin erolla suuntaan tai toiseen. Kanadan voittaessa alkulohkon päätösottelussa Ruotsin, niin Suomi sijoittui lohkossa kolmanneksi.
Puolivälierässä se saa vastaansa USA:n. Joukkueet iskevät yhteen torstaina Tukholmassa.
Viaplay esittää kaikki MM-kisojen ottelut suorina lähetyksinä suomeksi selostettuna.
LUE MYÖS:
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- NHL jäi olympiatauolle
- Leijona-pelaajat hurjina NHL:ssä
- Sebastian Aho tehoili – Matias Maccellille kaksi maalia
- Arsenal kasvatti eroa Valioliigassa
- Niko Kytösaho hyppäsi upeasti maailmancupissa
- Oliver Lindelliltä loistava onnistuminen Bahrainissa
- Huippu-urheilua veloituksetta Viaplay TV:ssä helmikuussa
- Eurooppa-liigan liigavaihe päätökseen
- Tätä jääkiekon olympiaennätystä ei rikota ikinä: 37 maalia viidessä pelissä!
- Ihana nainen rannalla! Kerttu Niskanen esittelee treenattua bikinikroppaansa – katso kuvat
- Kihlattu valmentajana ladulla ja elämässä: Vilma Ryytyn salaisuus huipulle nousuun paljastui
- Liiga ottaa käyttöön uuden sinisen kypärän jo perjantaina – Tätä se tarkoittaa!
- Arsenal jatkaa kärjessä – Manchester City huippuottelun voittoon
- Oliver Lindell oli kiinni turnausvoitossa – uran paras sijoitus
- Oliver Lindelliltä loistava onnistuminen Bahrainissa
- Amerikkalaisluistelija tuli ulos kaapista – ensimmäinen avoimesti homo mies edustaa USA:ta olympialaisissa
- Arsenal kasvatti eroa Valioliigassa
- Englannin maajoukkuetähti rajussa vammakierteessä – taas kolmen kuukauden huili