Legenda vinkkaa: Wayne Rooneyn pitäisi jättää maajoukkuetehtävät
Manchester Unitedin ja Englannin maajoukkueen hyökkääjä Wayne Rooney on saanut yllättävältä taholta kehotuksen jättää maajoukkue.
Englannin entinen tähtihyökkääjä Alan Shearer pelasi viimeisen maaottelunsa 29 vuoden iässä, mutta jatkoi maalien sylkemistä Newcastlessa vielä reilut kuusi vuotta sen jälkeen. Nyt Shearer viitoittaa samaa tietä Rooneylle.
– Rooneyn aika on olla nyt itsekäs ja alkaa ajatella vain omaa itseään, Shearer jyrisee The Sunissa.
– Se, valitettavasti minun on näin sanottava, tarkoittaa maajoukkuepelien jättämistä. En sano tätä siksi etten uskoisi hänen olevan edelleen tarpeeksi hyvä Englannille – hän on. Hän on kuitenkin 30-vuotias ja kapteeni sekä seurassa että maajoukkueessa. Pelaaminen huipputasolla molemmissa on koko ajan vaikeampaa.
Shearerin mukaan päätös hänen omalla kohdallaan oli oikea.
– Tunsin itseni paljon pirteämmäksi lähtiessäni peliin, kun en ollut ollut maajoukkueen mukana.
– Rooney on ollut hieno ja esimerkillinen pelaaja Englannille, mutta hänen on aika myöntää, ettei voi tehdä yksikertaisesti molempia asioita. Jos hän tekee päätöksen jättää maajoukkue, se ei ole mikään häpeä.
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa