”Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus” – Suomen maajoukkuepelaajilta upea teko nuorten auttamiseksi
Kuva: Juha Tamminen
Kaksi suomalaispelaajaa on kantanut kortensa hienosti kekoon suomalaisen jalkapallon ja muun muassa mielenterveystyön eteen.
Veikkausliigassa pelaava FC Inter on järjestänyt Olympiakausari-kampanjan, johon osallistui mm. turkulaisseuran kaksi omaa kasvattia, Joni Kauko ja Kaan Kairinen.
Molemmat ovat tuttuja Suomen maajoukkueista. Kairinen on pelannut alle 21-vuotiaissa, mutta on nousemassa mukaan A-maajoukkueeseen. Myös Kauko on ennen viime vuotta ollut tiiviisti mukana Huuhkajien miehistössä.
Molemmat pelaajat varasivat viisi kausikorttia ja lahjoittivat ne hyväntekeväisyyteen. Ehdotuksia lahjoituksen saajista otettiin vastaan Interin sosiaalisen median kanavissa.
Tanskan pääsarjaseura Midtjyllandia edustava Kairinen valitsi kohteekseen Turun mielenterveysseurra ITU:n, Randersin paidassa samaa sarjaa pelaava Kauko lahjoitti kausikortit Hope ry:n vähävaraisille lapsille.
– Valitsin kohteeksi Hopen, koska lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Toivottavasti tämän avulla pystyn tuomaan heille iloa, innostusta ja unohtumattomia hetkiä, Kauko perusteli Veikkausliigan sivuilla.
Lue juttu kokonaisuudessaan täältä.
Veikkausliigan kaikki ottelut ovat nähtävissä suorana lähetyksinä Ruudusta.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen