Viikonvaihteessa ajettu Tallinna-ralli toi jälleen yhden sulan Kalle Rovanperän hattuun.

Vasta 15-vuotias kuljettajalahjakkuus osoitti haastajilleen menemisen mallia ja voitti rallin 1.18 minuutin erolla toiseksi tulleeseen Janis Vorobjovsiin.

Kilpailu oli lähes ongelmaton Rovanperälle ja kartanlukija Risto Pietiläiselle. Pieni, tekninen vika haittasi menoa perjantai-illan erikoiskokeilla, mutta se paikallistettiin ja korjattiin nopeasti.

– Ensimmäisenä päivänä oli hieman ongelmia moottorin kanssa. Turbon sensori oli rikki, ja paineet katosivat.

– Lauantaiaamuna vika löytyi, ja siitä eteenpäin ajo kulki kevyesti. Kahta ensimmäistä EK:ta lukuun ottamatta pohja-aika tuli kaikille erikoiskokeille, Rovanperä iloitsi tiedotteessa.

Rovanperä lähti kauteen avoimin mielin. Huipputulokset ovat olleet matkan varrella mukava bonus, ja oppia tulevaisuutta ajatellen on tullut rutkasti joka osa-alueella.

– Samat kaverit olivat Tallinnassakin vastassa kuin aiemmin tällä kaudella. Ei meillä ollut mitään odotuksia ennen kautta. Lähdimme vain katsomaan tasoa, ja sillä tavalla ollaan tultu tähän asti. Onnistunut reissu oli myös tämä, Rovanperä hymyili.

Seuraavan kerran Rovanperä on TGS Worldwide -tiimin ajattaman Skodan ratissa kolmen viikon kuluttua ajettavassa Rally Liepajassa. Viikonlopun tulos voi tarkoittaa myös sitä, että Rovanperästä kruunataan Latvian kansallinen rallimestari jo ennen lokakuun päätöskisaa.

– Siellä on paljon pisteitä jaossa. Lauantai ja sunnuntai ovat kumpikin oma osakilpailunsa. Lasketaan sen viikonlopun jälkeen, voiko sieltä vielä joku tulla ohi pisteissä.

Lähde: Rovanperä Racingin tiedote