Kultaleijonien maalivahti kiittää yhä ”Nupea” kehityksestään: ”99 kertaa sadasta hänen juttunsa toimivat!”
Vaasan Sportin Niko Hovinen on kiertänyt maailmaa eri jääkiekkoliigoissa viimeisten vuosien aikana todella reippaasti. Hän nousi huipulle Lahden Pelicansissa, jonka maalivahtivalmentajaa – legendaarista Pasi Nurmista – hän kiittelee vuolaasti Suplan Liiga-podcastin tuoreessa jaksossa.
– Se oli todella antoisaa. Hän opetti ihan kädestä pitäen. Fysiikkatreenaamisesta jäälle. Kun treenasimme jäällä, ja itsellä oli sellainen olo, että tämä ei luonnistu ja olen huono tässä, niin ”Nupe” näki se ilman, että minun piti sanoa mitään. Sitten hän tuli ja sanoi, että koitapa tehdä näin. Yhdeksänkymmentäyhdeksän kertaa sadasta, kun kokeilin niitä juttuja, niin ne yllättäen toimivat ja tuntuivat yllättävän hyvältä. Hänellä on pelisilmää siihen maalivahtipelaamiseen. Ei ollut yhtä ainoaa oikeaa tapaa, vaan hän osasi löytää jutut, jotka tuntuivat minusta hyvältä eivätkä vain hänestä. Se oli isoin juttu, Hovinen sanoo.
– Ihan sama, mikä oli vaivana tai ongelmana tai halusin puhua mistä vain, niin ovi oli aina auki. Tiesin, että turvapaikka on. Hän oli äärettömän iso apu.
Pelicansin jälkeen Hovinen lähti Pohjois-Amerikkaan, jossa hän pelasi Philadelphia Flyersin ”farmin farmissa” Trenton Titansissa Edmonton Oilersin AHL-seura Oklahoma City Baronsissa.
Maalivahtivalmennuksen taso ei ollut samaa kuin Lahdessa.
– Ei lähellekään. Trentonissa kävi Flyersin maalivahtivalmentaja silloin tällöin vetämässä treenejä. Sekin sekoitti pakkaa. Hänellä oli eri näkemys, miten minun olisi pitänyt pelata. Tein ehkä virheen siinä, että en ollut kovin avoin muutokselle. Olin tottunut siihen peliin, millä oli päässyt sinne, niin olisi pitänyt muuttaa pelityyliä päinvastaiseksi. Isoimpia ongelmia oli sen kanssa, miten minun olisi pitänyt pelata. Isosta kaukalosta pieneen siirtyminen otti myös aikansa. Oklahomassa Oilersin maalivahtivalmentaja taisi käydä kerran. Aika yksin siellä jäi. Maalivahtivalmennusta ei siihen aikaan ollut, Hovinen sanoo.
Hovisen värikkäät tarinat uran varrelta on kuunneltavissa Suplassa.
- UC: Leevi Tukiainen lähtee JYPistä? Suurseurat kintereillä
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- UC: Leevi Tukiainen lähtee JYPistä? Suurseurat kintereillä
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Vuokatin Suomen Cup 2026 – tässä osallistujat, joukkueet ja lähtölistat