KTP hankki jenkin vain europeleihin
Kuva: Getty Images
Loukkaantumisten kanssa painiva KTP-Basket hankki riveihinsä neljännen yhdysvaltalaispelaajan, kun se allekirjoitti vajaan kahden kuukauden kontrahdin Cory Johnsonin kanssa.
Uudenkaupungin Korihaissa kaudella 2011-12 pelannut Cory Johnson tulee tuomaan leveyttä loukkaantumisista kärsivään ryhmään. EuroChallengessa ei ole ulkomaalaisrajoituksia, eikä herrasmiessopimuksia, joten neljän amerikkalaisen peluuttaminen on siellä mahdollista.
Puheenjohtaja Jyrki Lindström kertoo Johnsonin tulevan vahvistamaan joukkuetta ainoastaan EuroChallengea silmällä pitäen. Taustalla on joukkueen loukkaantumistilanne ja varsinkin Jukka Matisen pitkä toipuminen.
– Tuli sellainen tarjous ja mahdollisuus että päästiin edes harkitsemaan asiaa. Valmentajathan eivät laita hanttiin, että saavat yhden pelaajan lisää korvaamaan Matista. Pesti on 7,5 viikon mittainen ja Johnson tulee pelaamaan vain europelit, Lindström taustoittaa seuran kotisivuilla.
KTP:n nykyinen amerikkalaiskolmikko Brandon Jefferson (21,8/3,6s) – LaMonte Ulmer (18,8/10,4) – Kenny Simms (17,4/7,4) on aloittanut kautensa vahvasti ja Lindström painottaakin, ettei Johnson missään nimessä uhkaa heidän asemaansa.
– Johnson ei tule pelaamaan Korisliigaa, ellei tule loukkaantumisia. Pelaamme 16.joulukuuta EuroChallengen runkosarjan viimeisen ottelun Belgiassa ja Johnsonin sopimus päättyy seuraavana päivänä. Katsotaan sitten ollaanko jatkossa ja mikä on Matisen kuntoutumisennuste, Lindström kertoo.
Nyt 26-vuotias Johnson on Valparaison yliopiston kasvatti, josta hän saapui suoraan kaudelle 2011-12 Uudenkaupungin Korihaiden riveihin. 202-senttinen Johnson kirjautti 30 ottelussa keskiarvoikseen 16,9 pistettä ja 6,0 levypalloa. Joukkueensa pistekuninkaan kausi päättyi kuitenkin jo helmikuussa polvivammaan.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Hymyltä viiltävä kuva-analyysi: Näin rallirakas Maisa Torpan rinnat ovat kehittyneet – katso topless-kuvat! (K-18)
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!