Kotimaiselle jääkiekolle upeita uutisia – Mestis Ylen kanaville
Jääkiekon Mestis on julkaissut tärkeän medianäkvyyttään parantavan sopimuksen. Toiseksi korkeimman sarjatason pelit ovat tulevalla kaudella näkyvästi esillä Yleisradion kanavissa.
Yle näyttää joka perjantai pelin Yle Areena -palvelussaan, minkä lisäksi kauden aikana televisiossa esitetään kahdeksan runkosarjaottelua. Myös tulevan kevään pudotuspeliotteluita tullaan näyttämään 4-6 kappaletta.
– On loistavaa, että Mestistä pystyy alkavalla kaudella seuraamaan yhä useamman kanavan kautta. Yle-yhteistyö tuo Mestiksen jokaiseen suomalaiseen kotiin, mikä nostaa tämän suomalaiselle kiekkoilulle erittäin tärkeän ja mielenkiintoisen sarjan näkyvyyden arvoiselleen tasolle, Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen toteaa Ylen verkkosivuilla julkaistussa tiedotteessa.
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset