Kommentti: Tänään alkavat MM-kisojen varjopleijarit – ”Erittäin kiinnostavia pelejä”

Win the right games, on meitä opettanut suuri kiekkoajattelija, joka tunnetaan muun muassa lisänimellä Aurinkokuningas.
Tämän juonen erinomaisesti oivaltaneet MM-kiekon pikkumaat. Esimerkiksi Valko-Venäjä otti jalan kaasulta Suomea ja Kanadaa vastaan hyvissä ajoin ennen loppua.
Loppunumerot olivat Venäjän vasallivaltiolle tylyt (2-6, 0-8), mutta niin on ollut maan alkuohjelmakin, kun vastassa on ollut lisäksi USA.
Todellisuudessa Valko-Venäjän kisat starttaavat vasta keskiviikkona Slovakiaa vastaan, ja silloin sen pitää olla täydessä iskussa. Lopuissa peleissä ratkaistaan sen säilyminen.
Samaa taktiikkaa noudattaa moni muukin pieni maa. Ne saattavat roikkua mukana isompiaan vastaan alussa, mutta kun takaa-ajomatkaa on pari maalia, ne alkavat säästää voimia omiin tosipeleihinsä: säilymisen varmistamiseen tai jopa viimeisestä pudotuspelipaikan unelmointiin.
Siksi juuri tänään pelataankin omalla tavallaan erittäin kiinnostavia pelejä: Tanska-Sveitsi, Slovakia-Saksa, Kazakstan-Norja ja Unkari-Ranska. Kun Leijonien kohtalonottelu on Game 8 eli puolivälierä 19.5., niin pikkumaiden omat pleijarit alkavat jo tänään.
Niille kahdelle maalle, jotka etenevät Suomen, Kanadan, USA:n, Venäjän ja Tsekin seuraksi oikeisiin pudotuspeleihin, tuo lohkon nelossija on omanlaisensa maailmanmestaruus. Etenkin jos tuohon kaksikkoon änkeää joku muu kuin Slovakia ja Sveitsi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huuhkaja-pelaajan joukkue lähellä jättipaukkua FA Cupissa
- FA Cupissa jysähti melkoinen pommi – Liverpool putosi alasarjajoukkueelle
- Patrik Laineen kuiva kausi jatkui
- Sebastian Aho hurjana – Aleksander Barkov iskussa
- Teuvo Teräväinen ja Artturi Lehkonen tehokkaina
- Suomalaiset kovassa maalivireessä NHL:ssä
- Teuvo Teräväisen tehot laiha lohtu
- Joel Armia Montrealin sankarina
- Juuse Saros ei pystynyt pysäyttämään Ottawaa
- Aleksander Barkov huippuvireessä – Mikael Granlund avasi pistetilinsä Dallasissa