Kommentti: Tämä urheilija on Suomen ja maailman paras – ”Aika nostaa jalustalle”

Nykypäivänä Suomesta tulee harvemmin oman lajinsa maailman parasta urheilijaa. Näin on kuitenkin ollut jo vuosien ajan, mutta ilman samaa huomioita kuin lähes minkä tahansa muun lajin ykkönen nauttisi. Kyseessä on maailman paras pesäpalloilija ja lukkari, Sotkamon Jymyn Toni Kohonen.

Joskus tekisi mieli käydä katkaisemassa Tahko Pihkalan patsaalta pää poikki, sillä hän Yhdysvaltain tuomisinaan muokkasi baseballin suomalaiseen muotoon, pesäpalloksi. Tosin pesäpallo on huomattavasti mielenkiintoisempi, nopeampi ja parempi peli kuin baseball, mutta samalla Pihkala järjesti sen, etteivät pesäpalloilijat pääse koskaan samalle viivalle muiden urheilulajien tähtien kanssa – lajissa kun ei ole kansainvälistä toimintaa.

Monelta huippulahjakkaalta urheilijalta jää vaikkapa olympiakisat tai MM-kisat väliin, koska lajina on pesäpallo. Suurin arvo-ottelu on Itä-Länsi eikä Liitto-Lehdistöäkään enää ole.

Baseball on välillä ollut olympialajina, välillä ei. Mutta oli miten oli, pesäpallossa ei pelata kansainvälisiä otteluita ainakaan huipputasolla. Ja tämä estää sen, että vaikkapa Sotkamon Jymyä, useina vuosina ylivoimaisesti maailman parasta pesäpallojoukkuetta, ei ole koskaan valittu Vuoden Joukkueeksi.

Eikä 13 kertaa Suomen, eli maailman, parhaaksi lukkariksi valittua Toni Kohosta ole näkynyt Vuoden Urheilijan -valinnoissa kovin korkealle. Miksi? Siksi, että joku luutunut systeemi on päättänyt, että kansainvälisellä menestyksellä on niin iso painoarvo Suomen parhaiden urheilijoiden valinnoissa.

Ja tietysti kuvioon sopii, että tehdään täysin mahdotonta lajien välistä vertailua: tuleeko nyrkkeilyn pronssi olemaan arvokkaampi kuin paralympialaisten kulta?

Tähänkin sopii ajatus siitä, että Suomessa luovuttaisiin mitä pikimmin Vuoden (parhaan) Urheilijan valinnasta ja valittaisiin Englannin tapaan Vuoden Urheilupersoona. Tällöin arviot perustuvat johonkin muuhun kuin kylmään tulosfaktaan.

Jos tähän mentäisiin, olisi Kohonen ollut, ja olisi nytkin, yksi suurimmista ennakkosuosikeista palkinnon voittamiseen. Aika korkealle hän voisi päästä nytkin, jos pesäpallon sydänmaiden toimittajat ymmärtäisivät katsoa asiaa laajemmin ja todeta, että hyvänen aika, hänhän on maailman paras lajissaan! Miksei siis myös Suomessa tätä voisi noteerata?

Kohonen teki uskomattoman suorituksen lauantain kolmannessa SM-finaalissa. (Miksi muuten pesäpalloväki on niin vaatimatonta, että puhuu SM-finaaleista, kun he yhtä hyvin voisi kutsua MM-finaaliksi, kuten nyt vaikkapa Yhdysvalloissa, jossa baseballissa pelataan World Series ja sen päälle juhlitaan maailmanmestarijoukkuetta.)

No, takaisin Kohoseen – hän piti omalla lukkaroinnillaan Vimpelin vedon, heidän kotikentällään, nollilla! Joukkueen, joka on murhannut vastustajansa juoksu- ja kunnaripommituksella koko kauden ajan. Suoritus on täysin käsittämätön. Toki Sotkamon muutkin pelaajat osallistuivat nollaamiseen, mutta pääarkkitehtina hääräsi Kohonen.

Baseballin yksi arvokkaimmista suorituksista on syöttäjän/syöttäjien ”Perfect Game”. Se tarkoittaa, ettei koko ottelun aikana yksikään lyöjä pääse pesälle. Näitä suorituksia tapahtuu aniharvoin. Pesäpallossa edes Kohonen ei pysty estämään pesille pääsyä, mutta nollille Vimpelin tasoisen lyöjäarsenaalin jättäminen on täysin verrattavissa ”Perfect Gameen”.

Niitä on MBL:n 140 vuoden historian aikana tullut 23 kappaletta. Vain yksi on tullut loppuotteluissa, World Series -peleissä. Sen teki Yankeesin syöttäjä Don Larsen vuonna 1956. Tästä uroteosta on tehty lauluja, dokumentteja ja sitä muistellaan vieläkin jatkuvasti – puhumattakaan siitä, että Yhdysvaltain ”kohoset” tekevät kymmenien ja taas kymmenien miljoonien tilin kantapelissä.

Kohosen suoritus ei maamme massamediassa päässyt edes otsikoihin, olkoonkin, että Roope Korhosen mahtipeli oli myös otsikoiden arvoinen. Mutta viisi juoksua on Korhoselle, ja monelle muulle lyöjäjokerille, suht arkipäivää finaaleissakin. Vimpelin tasoisen joukkueen pitäminen, Vimpelin kotikentällä ja finaaliottelussa, ei sitä ole.

Toni Kohonen on yksi Suomen urheiluhistorian menestyksekkäimmistä urheilijoista. Oman lajinsa kiistaton legenda, joka ansaitsee ylipäänsä ylisanat urheilulegendana. Onkin varmaa, että vielä jonain päivänä Kohonen tullaan kutsumaan koko Suomen urheilun Hall of Fameen.

Mutta samaa arvostusta hän ei uransa aikana tule saamaan, koska hän pelaa ”vain” pesäpalloa. Mutta siinä hän sattuu olemaan maailman paras ja moninkertainen maailmanmestari. Eiköhän urheiluväen olisi syytä jo näitä saavutuksia arvostaa ja nostaa mies sille jalustalle, jolle hän kuuluu. Siihen olisi hyvä mahdollisuus näin umpilaihana urheiluvuonna jo tammikuun gaalassa.

Ei pidä antaa liikaa arvoa sille, miten kansainvälinen laji on. Pelataanko sitä yhdessä, kahdessa vai vaikka kuudessa maassa tosissaan, ei loppujen lopuksi merkitse mitään. Kyse on ajattelutavasta – tässä tapauksessa Suomen paras on myös maailman paras. Ja jälkimmäisen faktan vuoksi sitä pitäisi myös vahvasti arvostaa.