Suomella on aina hyvät maalivahdit. Tätä on väitetty oikeastaan lajin kuin lajin yhteydessä. Ja aika lailla oikeassa näin väittäneet ovat olleet. Oikeastaan missään lajissa, jossa maalia vartioidaan, ei Suomi yleensä ole molareihin kaatunut.

Suomen jalkapallomaajoukkueen maalivahtitilanne on ollut jo pitkään hyvässä kunnossa. Suomi on pystynyt ikään kuin peribrittiläiseen tapaan luottamaan siihen, että tolppien välissä on hyvä ykkönen ja penkilläkin vielä kova kakkonen. Harvemmin kolmosmaalivahdissakaan on ollut moittimista, näinä viime vuosina, kun kolmosmaalivahteja on ollut.

Harvainvalta alkaa 1980-luvun taitteesta. Erinomaiset maalivahdit Pertti Alaja, Göran Enckelman ja Stefan Lindström olivat pitäneet aikaisempien liimanäppien mainetta hyvin yllä, mutta Olli Huttusen myötä Suomi sai todella pitkäaikaisen ykkösen.

Huttunen hallitsi ykkösmaalivahdin paikkaa vuosia, tosin välillä lainaten sen Kari Laukkaselle. Huttunen edusti peräti 100 kertaa urallaan Suomea, kun otetaan poikien ja nuorten maaottelut mukaan. A-maaotteluedustuksia tuli myös lähes sata, mutta koska jalkapallossa ei vaihtomaalivahdille peliä merkitä – toisin kuin jääkiekon luukkuvahdille merkitään – vain pelatut ottelut tilastoidaan.

Laukkanenkin pelasi urallaan hienot liki 50 A-maaottelua ja oli Huttusen jälkeen selvä ykkönen 1990-luvun puoliväliin asti.

Sitten tulikin Antti Niemen aika. Niemi nappasi ykkösvahdin paikan ja oli itseoikeutettu number one siihen asti, kunnes itse päätti maaottelu-uransa lopettaa 2000-luvun puolivälissä. Pitkään Niemeä kakkosena tukenut Jussi Jääskeläinen nousi luonnollisesti ykköseksi ja edusti hänkin Suomea yli 50 kertaa.

Tämän aikakauden kummallisuus on, että jopa Valioliigatasolla ykkösenä pelannut Peter Enckelman joutui tyytymään kolmosmaalivahdin tehtäviin, jotka hän toki hoiti tyylillä. Pieni tilastoharvinaisuus kuitenkin on, ettei ”Encks” koskaan pelannut yhtään karsintaottelua. Niemi ja Jääskeläinen eivät näet olleet juurikaan samaan aikaan pois.

No, Enckelman on varmasti ainoa suomalaismaalivahti, joka on pelannut Valioliigassa, mutta ei saanut ainuttakaan karsintaottelua vyölle.

Niemen, Jääskeläisen ja Enckelmanin jälkeen ykkösmaalivahdin paikka oli auki. Valmentaja Stuart Baxter jopa leikkimielisesti julisti tiedotustilaisuudessa asian ja kertoi ehdokkaita olevan aika monta. Ensimmäisen kiinnityksen paikkaan otti Otto Fredrikson, joka hoiteli tehtävää tyylikkäästi, mutta ilman suurta loistoa.

Harmillisesti Fredriksonin maajoukkueura – ja vähän muukin ura – loppui ennen harjoitusmaaottelun lämmittelyssä tulleeseen loukkaantumiseen. Tällöin tolppien väliin laitettiin pikavauhtia Niki Mäenpää, joka hoiteli tehtävänsä niin hyvin, että ykkösmaalivahdin viitta lankesi hänelle.

Tätä ennen oli kuitenkin muita yrittäjiä. Tomi Maanojan odotettiin heittävän lusikkansa soppaan, mutta näin ei koskaan käynyt. Jukka Lehtovaara ei ainakaan toistaiseksi noussut loukkaantumisten runtelemana maajoukkuemieheksi. Lukas Hradecky oli koko ajan taka-alalla kasvamassa ja haastajana.

Pääsipä Anssi Jaakkolakin yhteen karsintapeliin pelaamaan – Ruotsin murhatessa Suomen Mixu Paatelaisen maajoukkuevalmentajauran toisessa ottelussa. Henri Sillanpää ja Henrik Moisander olivat myös maalivahtikolmikossa mukana luotettavina kolmosina.

Eli aikamoista hakua ja turbulenssia ykköspaidan ympärillä nähtiin Jääskeläisen laitettua tunnetusti kookkaan maajoukkuepaitansa lopullisesti ullakolle. Kunnes viime karsinnoissa aika oli kypsä sille, että uusi valtias löytyi: Lukas Hradecky sai kesken Mäenpään aloittamaa karsintaa mahdollisuutensa ja sen myös käytti.

Hradecky on osoittanut, että hän on sellainen maalivahti, joka pystyy torjumaan Suomelle voittoja ja pisteitä. Hän on kykenevä ottamaan ”varmoja” ja tämä ominaisuus on välttämätön, jos Suomen toivotaan pisteitä keräävän.

Hradeckyn iloinen ja kannustava olemus, hyväntuulisuus, mutta myös itsekriittisyys, ovat ominaisuuksia, miksi hän on erittäin pidetty niin fanien keskuudessa kuin mediankin parissa.

Eikä vain maajoukkueen ympärillä vaan myös Saksan Bundesliigan Frankfurtissa, jonka sarjapaikan säilymisessä Hradecky oli suurin yksittäinen syy.

Viimeksi Belgiassa Hradecky osoitti, että hän antaa joukkueelle tilaisuuden pelata hyvästä tuloksesta. Italiassa saatetaan antaa peliaikaa Mäenpäälle – joka on aivan erinomainen kakkonen tällä hetkellä – mutta kaikille on täysin selvää, kuka on Suomen ykkönen seuraavissa karsinnoissa. Hän on Lucky Luke Hradecky, pitkän jatkumon soihdunkantaja ja uusin helmi.