Kimi Räikköstä kovaan sävyyn aiemmin arvostellut brittimedia jakoi vihdoin kehuja suomalaiselle

Formula 1 -kuski Kimi Räikkönen sijoittui lopulta kolmanneksi Yhdysvaltain GP:ssä viikonloppuna. Lopussa Max Verstappen pääsi Räikkösen ohi viimeiselle palkintopaikalle, mutta Verstappen sai viiden sekunnin aikasakon käytyään ohitustilanteessa radan ulkopuolella ja hyötyneen siitä. Näin ollen Räikkönen nousi neljänneltä sijalta kolmanneksi.
Aiemmin Räikkönen oli päästänyt Ferrarin tallitoverinsa Sebastian Vettelin ohitseen tallin määräyksestä.
Englantilainen Autosport kehui räikkösen viikonlopun esitystä ja antoi suomalaiselle arvosanan seitsemän. Aiemmin sama lehti on kritisoinut Räikköstä kovaan sävyyn, mutta nyt tuli positiivinen palaute.
– Yksi Räikkösen parhaita viikonlopuista tällä kaudella, vaikka ei täydellinen. Ilman Ferrarin päivityspakettia jääminen selittää tappion vauhdissa tallitoveri Sebastian Vettelille. Hän alisuorittu aika-ajoissa Q3-osiossa, minkä lisäksi hänellä oli ongelmia Valtteri Bottaksen kanssa. Kaikesta huolimatta hän ajoi ehjän kisan ja sai hyvän tuloksen, lehti kirjoitti.
Yksikään kuljettaja ei saanut kisasta kymppiä, mutta arvonan yhdeksän pokkasivat Lewis Hamilton, Verstappen, Esteban Ocon, Carlos Sainz ja Fernando Alonso.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Golfin Ryder Cup alkaa – Viaplay esittää huipputapahtuman viikonloppuna
- Huuhkaja-vahti nollasi Valioliigajoukkueen
- Valioliigassa nähtiin todelliset murskajaiset – Chelsean kriisi jatkuu
- Max Verstappen palasi voittajaksi
- Max Verstappen palasi paalulle Japanissa – Valtteri Bottaksella vaikeaa
- VPS sivusi Veikkausliigan peräkkäisten voittojen määrää
- Huuhkajien tähti loukkaantui europelissä
- HJK:lle tappio Konferenssiliigan avauksessa
- HJK aloittaa Konferenssiliigan lohkovaiheen – ”Kova arpaonni kyllä”
- Robert Taylor otti Lionel Messin paikan ja ratkaisi ottelun
- Huuhkajat tv:ssä, netissä ja radiossa – näin seuraat Suomen pelejä EM-kisoissa
- Kymmenet matkanneet Kazakstaniin kannattamaan Huuhkajia – ”Se on upea juttu”
- Huuhkajat iskee kärkiottelussa Kazakstanin kimppuun – ”Pelaavat historiansa parasta karsintaa”
- Huuhkajille jättimäisen tärkeä voitto – EM-kisat siintävät jo edessä
- Kaksi suomalaisjoukkuetta tulessa CHL:ssä torstaina
- Seiska: Tämän 25-vuotiaan parturi-kampaajan luona Jere Karalahti nykyään yöpyy – kuva
- Didier Deschamps pääsi harvinaiseen seuraan – Vasta kolmas, joka voittanut maailmanmestaruuden sekä pelaajana että valmentajana
- Rehdisti tissit tiskiin! Häkellyttävän upea golfkaunotar ihastuttaa – ”Maailman kaunein nainen”
- Veikkausliigan loppuratkaisut lähestyvät – otteluohjelmat julkaistu
- Amerikkalaisluistelija tuli ulos kaapista – ensimmäinen avoimesti homo mies edustaa USA:ta olympialaisissa