Katso kuva: Näin Tanska reagoi Leijonien ”tyrmäykseen”
Tanskalaismedia oli jokseenkin kaksijakoinen kommenteissaan torstain MM-puolivälierässä Suomelle kärsityn 1-5-tappion jälkeen.
Tappio maistui tanskalaisille karvaalta ja etenkin loppuminuuteilla selkeiksi venähtäneet loppulukemat. Vielä viisi minuuttia ennen loppua Jannik Hansenilla oli mainio paikka kaventaa tilanteeksi 2-3. kuten BT muistuttaa artikkelissaan. Loppunumerot tuntuivat tanskalaisista tylyiltä hyvän taistelun jälkeen.
– Tuntuu pahalta, että peli päättyi sillä tavalla. Tämä oli puolivälierä, jossa pysyimme pitkään mukana. Muutaman minuutin he pyörittivät meitä, mutta pääsimme mukaan peliin hyvin, Oliver Lauridsen kiteytti lehdelle.
Toisaalta turnaus kokonaisuutena oli Tanskalta onnistunut.
– Kuitenkin kun myöhemmin katson koko turnausta, siitä voi varmasti sanoa monta positiivista asiaa.
- Pitkä odotus on ohi – perinteinen seura palaa Valioliigaan 22 vuoden jälkeen
- Valtteri Bottakselle raskas pettymys aika-ajoissa
- Toronto Maple Leafsin surullinen saldo sai jatkoa
- Miamin sprinttikisassa tuttu marssijärjestys
- Juuse Saroksen urotyöt eivät riittäneet – Dallas kuudenteen otteluun
- Leverkusenin uskomaton putki jatkuu – unelma triplasta vahvasti elossa
- Suomalaislupaus debytoi Valioliigassa
- Toronto piti unelman elossa
- Dallasin hurja vire suisti mestarin kuilun partaalle
- Formula 1 jatkaa Viaplaylla pitkällä sopimuksella