Kalle Palander kertoi Iltalehdelle – näin urheilun supertähti nöyryytti suomalaista: ”Hel**tin…”
Kuva: Getty Images
Pujottelun maailmanmestari Kalle Palander on kertonut Iltalehdelle, että hänen aikansa alppilajien supertähti Hermann Maier ei ollut erityisen mukava kaveri uransa aikana.
– Minua hän kohteli todella ärsyttävän ylimielisesti, samoin kuin monia muita ulkomaalaislaskijoita. Hän ei pitänyt minua yhtään minään. Maier oli uransa aikana helvetin ylimielinen jätkä, kertoo Palander Iltalehdelle.
Palander kertoo erityisesti kohtaamisesta, jossa Maier nöyryytti suomalaista Atomicin tilaisuudessa Söldenissä vuonna 2003.
– Olin aiemmin pyytänyt Alberto Tomban nimikirjoituksen ja ajattelin, että Maier on sen verran kova ukko, että myös häneltä voisin pyytää. Menin Maierin luokse ja sanoin, että voitko kirjoittaa korttiin ”Kallen äidille”, Palander muistelee Iltalehdelle.
Maier vastasi tylyllä katseella.
– Sitten hän kysyi, kuka sinä olet, jatkaa Palander.
Auts!
Tässä linkki Iltalehden juttuun.
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin