Kaleva: Jussi Jokinen kieltäytyi ensi kerran MM-kutsusta – ”Lapset kaipaavat isäänsä ja isä lapsiaan”
NHL-konkari Jussi Jokinen ei vahvista Leijonia kevään MM-kisoissa Tanskassa, kertoo Kaleva.
Tällä kaudella neljässä eri NHL-seurassa pelannut 35-vuotias laitahyökkääjä on aiemmin aina vastannut myöntävästi maajoukkuekutsuun, mutta nyt perhesyyt ajavat edelle.
– Pelihaluja olisi ollut ja olen myös terve, mutta nyt joudun ensimmäisen kerran urallani kieltäytymään MM-kisareissusta. Laitan ykköseksi perheeni, jota olen nähnyt niin vähän kauden aikana. Lapset kaipaavat isäänsä ja isä lapsiaan, Jokinen kertoi Kalevalle.
Jokinen päättää NHL-kauden viikonloppuna Vancouver Canucksin paidassa.
– Nyt taitaa olla vähän yli kuukausi siitä, kun viimeksi näin heitä. Jos lähtisin MM-kisoihin, ehtisin olla kotona vain vajaan viikon ennen seuraavaa reissua. Se ei olisi reilua vaimoa ja lapsia kohtaan.
Jokinen on saavuttanut maajoukkuepaidassa MM-tasolla yhden hopean (2016) ja kaksi pronssia (2006, 2008). Olympiamitaleita kaapissa on hopea Torinosta 2006 ja pronssi Sotshista 2014.
Kalevan uutinen aiheesta.
LUE MYÖS:
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa