JYP-luotsi kohulupauksesta: ”Hän on maailmantason kultakimpale”
JYPin päävalmentaja Pekka Tirkkonen hehkuttaa kevään kohuhankintaa eli huippulahjakkuus Brad Lambertin siirtymistä jyväskyläläisten riveihin. Tirkkosen mukaan Lambert olisi haluttu JYPiin jo viime kesänä.
– Hän oli ehdolla JYPiin jo viime keväänä. Muistan, kun katsoimme hänen pelejään nauhalta nuorisomaajoukkueista, mutta silloin hän valitsi IFK:n. Nyt eteen tuli sama tilanne, että siirto voisi olla mahdollinen. Hän ilmoitti, että on kiinnostunut keskustelemaan.
– Hän on ikäluokkansa kultakimpale, ja ihan maailmantason kultakimpale on saatu JYPiin, Tirkkonen kertoo Liiga-podcastissa.
Tirkkosen mukaan Lambertilla on kaikki eväät tulla maailmanluokan pelaajaksi.
– Hän on loistava luistelija ja siihen luisteluun yhdistyy kiekollinen taitavuus. Hän pystyy tekemään juttuja kovassa vauhdissa. Moderni taitava pelaaja, ja hyökkäyspään vaistot ovat todella hyvät. Hän tietää, missä maali on ja hänellä on todella nopea laukaus. Hän on vaistoilla pelaaja, jolla on nykyaikaista taitoa tehdä juttuja kovassa vauhdissa, hän sanoo.
Lähde: SuomiKiekko.comSuomiKiekko.comSuomiKiekko.com
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen