Champions Hockey Leaguen ensimmäinen pudotuspelikierros pelataan tiistai-iltana. Maanosan 16 parhaan joukkoon ylsivät Suomesta JYP ja Tappara. Tappara voitti A-lohkon, ja JYP oli C-lohkon kakkonen.

Joukkueet arvottiin ensimmäisellä kierroksella vastakkain. Joukkueet kohtasivat viime viikon perjantaina Liigassa. Tappara voitti tuon ottelun vieraissa jatkoajalla 5-4.

– Se oli yksi kovimmista peleistä, joita olemme pelanneet tällä kaudella. Kamppailuvaade oli yksi vastaan yksi -tilanteissa kova, niin kiekollisena kuin kiekottomanakin. Tappara teki siinä ottelussa kaksi ylivoimamaalia ja emme ylivoimalla onnistuneet. Ytimeen mennään jääkiekkoasioissa, sanoo JYPin päävalmentaja Marko Virtanen.

CHL-pudotuspelit alkavat niinikään Jyväskylässä.

– Kova joukkue vastassa. Edessä on kuuden erän peli, jota pitää pelata erä kerrallaan. Kuuden erän yhteistulos sitten ratkaisee. Pitkä peli jossa on toki viikko välissä ja paikkakuntakin vaihtuu, ennakoi Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi.

Tappara on Liigassa muutenkin kuuden ottelun voittoputkessa, ja noista voitoista neljä on tullut varsinaisella peliajalla.

– Olemme pelanneet kireitä pelejä. Kolmannes runkosarjasta on takana, ja olemme pystyneet kääntämään pelejä viime aikoina voitoiksi ja onnistumiset auttavat eteenpäin. Liiga on nykyään pelinopea ja aggressiivinen sarja. Kaikki hyvä otetaan vastaan ja ollaan iloisia siitä. Otamme voimaa voitoista ja itseluottamusta maaleista, sanoo Rautakorpi.

JYP voitti viime viikonloppuna Liigassa TPS:n vieraissa 6-1. Sitä edelsi peräti viiden ottelun tappioputki, jonka aikana JYP sai vain yhden pisteen.

– TPS-pelissä teimme paikoistamme maalit ja sillä kertaa myös kovalla prosentilla. Olemme luoneet maalipaikkoja aiemmissakin peleissä ja ne ovat olleet käytännössä maalin pelejä, lopussa ehkä on tullut maali tyhjiin. Emme ole pystyneet ratkaisemaan, ja tehokkuudesta on ollut kiinni. TPS-pelissä myös puolustuspelimme oli hyvää. Hyvä rytmi lähtee puolustamisesta, Virtanen sanoo.

Pudotuspelien toiset osaottelut pelataan ensi viikon tiistaina.