Jordanin jäljillä – Istanbul calling
Se on varmasti ollut elämäni oudoin viikko. Kuluneen seitsemän päivän aikana tunteet ovat poukkoilleet laidasta laitaan. Uskomattomat kaksi viikkoa Californiassa päättyivät osaltani viime keskiviikkona Istanbulin lentoon, kun Toikka matkasi alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Chicagoon. Valmentajasopimus Besiktasiin syntyi varsin nopeasti, ja ennenkuin agentti kerkesi lopullisesta varmistusta minulle postittaa, oli seuran toimistolta lentolippu lähetetty sähköpostiini. Sen hetken muistan varsin kirkkaasti lopun elämäni. Sori vaan Toikka, silloin taisi yönuet sinultakin keskeytyä.
Oliko odottavan aika sitten pitkä? Ei ollut, vaikka kolmentoista tunnin lennosta ”Losista Buliin” olisi näin voinut kuvitella. Joukkueen hyökkäyspelikirjaa ja edellisiä otteluita videolta katsellen matka sujui kuin siivillä. Aamulla seisoimme jo apuvalmentajien edessä esittäytymässä, ja iltapäivällä joukkue pelaajineen ja huoltajineen olivat tulleet jo tutuiksi. Sen verran aikaero teki tehtäväänsä, että kahvia meni. Onneksi meidän hallista löytyy Starbucks joka palvelee aamusta iltaan. Potentiaalinen parannusehdotus suomalaisiin saleihinkin, eikö?
Erehdyin muuten sarkastisesti pyytämään kahvia kesken ensimmäisten harjoitusten eräältä toiselta apuvalmentajalta, kun hän tiedusteli onko minulla kaikki hyvin tai tarvitsenko apua. Sarkasmia lienee syytä alussa välttää, sillä pian saapui tarjoilia juoksujalkaa kahvikupin ja maitokipon kanssa kohti kenttää. Valmentajat ovat täällä arvossaan, hyvä ettei kumarrellut vielä suorituksen päälle. Onneksi pysyin huumorissani kohtuuden rajoissa, sillä mielessä kävi kyllä kaljankin tilaaminen. Siinä olisi tullut Henkaltakin jo varmasti palautetta…
Täällä on muuten luvattu viikonlopuksi aikas lämmintä ja pelkkää aurinkoa… Toikka, mites Chicago/New York?

- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun
- Antti Mäkiseltä jättipaljastus Patrik Laineesta: Salainen neuvottelu NHL-seuran kanssa
- Yle värväsi uuden hiihtoasiantuntijan – taustalla raju välirikko maajoukkueen kanssa