Jere Uronen odottaa Bulgaria-ottelua malttamattomana – ”Katsomossa on perhe ja kaikki muut”

Jere Uronen odottaa sunnuntain Bulgaria-ottelua malttamattomana. Wales-ottelussa tapahtunut paluu Olympiastadionille oli unohtumaton kokemus, mutta kotiyleisön edessä pitkän tauon jälkeen pelaaminen on omalla tasollaan.
– Wales-pelissä oli hyvät fiilikset, kun päästiin ensimmäistä kertaa stadikalle. Nyt katsomossa on perhe ja kaikki muut katsomassa, joten se on ehkä vielä parempaa. Täyttä iloa täynnä, kun päästään sinne muiden suomalaisten kanssa. Tätä on odotettu, laitapuolustaja kertoo.
Belgialaista KRC Genkiä jo lähes viiden vuoden ajan edustanut Uronen korostaa katsojien merkitystä pelille. Jalkapallo on erilaista ilman yleisön luomaa tunnelmaa ja energiaa.
– Katsojat tuovat peliin niin paljon, että sitä on vaikea kuvailla. Sen on huomannut seurajoukkueessakin, kun alkukausi pelattiin ihan tyhjille katsomoille. Se vie pelistä todella paljon pois. Katsojien avulla tunnet sen energian ympärilläsi, jaksat paremmin, tunnet olosi nopeammaksi ja vahvemmaksi ja kaikki on kivempaa. Katsojat ovat niin iso osa sitä peliä. Ilman heitä se tuntuu valitettavasti harjoitusottelulta harjoitusottelun perään.
Nations Leaguen ottelut näet V Sportin urheilukanavalta, Viaplaystä sekä Viafree -palvelusta.
Lähde: Palloliitto
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Lando Norris voittoon – Max Verstappenille katastrofi
- McLarenit ja Ferrarit kärkipaikoille Itävallassa
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- Valtteri Bottaksesta tärähti kutkuttava huhu