Jari-Matti Latvala: “Johtopaikka loppuun saakka Saksassa”

Jari-Matti Latvala lähtee luottavaisin mielin viikonlopun Saksan MM-ralliin Jyväskylän voiton jälkeen. Latvala on vuosien varrella parantanut ajamistaan asfalttikisoissa, joten palkintopallisijoitus ei ole haihattelua.
– Luonnollisesti kotikisa Saksassa on koko tiimille erittäin tärkeä. Olemme ajaneet testejä asfaltilla mm. Korsikalla, joten sen suhteen en usko tulevan mitään ongelmia. Olen itse täysin valmis kilpailuun kärkisijoista. Suomen voitto antoi minulle todella paljon itseluottamusta. Vähimmäistavoitteena viikonloppuna on palkintopallisijoitus, Latvala kertoi tiimin nettisivuilla.
– Vuonna 2013 johdin Saksan rallia lauantai-iltaan saakka ja viime vuonna vielä sunnuntaina aamulla. Olisi hienoa pitää johtopaikka nyt loppuun saakka, Latvala haaveilee.
Latvala nousi Jyväskylän voiton ansiosta MM-taulukossa kakkoseksi 93 pisteellä. Tallikaveri Sebastien Ogierilla on kasassa kuitenkin jo 182 pistettä. Jäljellä on vielä viisi MM-osakilpailua.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Lando Norris voittoon – Max Verstappenille katastrofi
- McLarenit ja Ferrarit kärkipaikoille Itävallassa
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- Valtteri Bottaksesta tärähti kutkuttava huhu