Jari Litmanen Huuhkajista ‒ ”Ei olla keksitty polkupyörää uudestaan”
Kuva: Juha Tamminen
Jari Litmanen pelasi pitkän uran Suomen A-maajoukkueessa, mutta arvokisoihin ei Litmasen kanssa ikinä päästy. Nykyhuuhkajien tila ja EM-kisoihin pääseminen miellyttää Kuningasta, mutta mikään ihmeteko Litmasen mielestä se ei ole.
‒ Se on ollut pitempi polku, ei olla keksitty polkupyörää uudestaan viimeisten vuosien aikana. Tulokset on ollut nyt hyvät ja siihen on monta eri syytä, kunnia siitä itse joukkueelle. Kansojen liiga on tullut meille oikeaan aikaan. Hyvistä tuloksista on tullut itseluottamusta. Niille pelaajille, jotka olivat mukana 2016 on tärkeä, että kelkka saatiin käännettyä.
– Maajoukkue oli minulle aina tärkeä. Tuntui, että se oli toinen seurajoukkue oman seurajoukkueen lisäksi. Huuhkajien pelaajat menevät mielellään maajoukkueeseen ja ovat mielellään yhdessä. Joukkue on tehnyt historiaa. Palikoita on keräilty kasaan jo pidemmän aikaa, lauantaina 50 vuotta täyttänyt Litmanen kertoi mediatilaisuudessa.
Huuhkajat on innostanut suomalaisia viime aikoina erityisen paljon, mutta ulkomailta on Litmasen mukaan aina ollut kiinnostusta Suomea kohtaan.
‒ On ollut pidemmän aikaa kiinnostusta huuhkajia kohtaan. Kun minulle puhutaan Suomen maajoukkueesta, niin puhutaan monelta kymmeneltä vuodelta. On meillä ollut ennenkin hyviä ajanjaksoja, joten ei tämä menestys sinänsä ole ollut yllätys ulkomailla niissä keskusteluissa, missä minä olen ollut.
LUE MYÖS:
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty
- Las Vegasin osakilpailussa skandaali – molemmt McLarenit hylättiin
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lukko jyräsi jatkoon CHL:ssä
- Oliver Kapanen pörssikärkeen
- Kroppa kunnossa! Kaisa Mäkäräinen uiskentelee bikineissä – katso kuvat
- Viaplayssa urheilun superviikonloppu – Formula 1 Qatarissa, Rukan maailmancup, Valioliigaa ja runsas NHL-kattaus
- Antti Aalto lensi pisteille Falunissa
- Arsenal vankisti sarjajohtoaan Valioliigassa
- Jordanin Jäljillä: Video – suomalaispelaajalle dramaattinen tappio
- Marca: Herkkä Gerard Pique purskahti itkuun ottelun jälkeen – ”Tämä on ollut kauhein kokemukseni”
- Valmentaja paljasti: Manchester Unitedin kapteeni vaihtuu – ”Hän on lähdössä”
- Ilves ja KalPa vakuuttavasti puolivälieriin CHL:ssä
- Lando Norris paalupaikalle Las Vegasissa
- Suomen joukkue Rukan maailmancupin osakilpailuun nimetty