Ilta-Sanomat kertoo, että Liigassa Oulun Kärppien riveissä pelaava Jesse Puljujärvi aikoo pelata koko kauden Suomessa.

”Siihen on sataprosenttinen fokus, että pelaan Oulussa kauden loppuun asti, ja pystyn pelaamaan hienon kauden siellä. Tarkoitus on edetä keväällä pitkälle”, Puljujärvi kommentoi Ilta-Sanomille.

Puljujärvi pelasi Leijonien riveissä Euro Hockey Tourin Helsingin turnauksessa viime viikolla ja tehoili yhde syöttöpisteen verran. Liigassa hän on pistepörssissä kuudentena koottuaan 18 ottelussa tehot 11+9.

Puljujärven on kuitenkin mahdollista siirtyä vielä rapakon taakse, sillä takaraja NHL-sopimuksen syntymiselle on 1. joulukuuta.

 

Lähde: Ilta-Sanomat