Iltalehti on haastatellut suomalaista F1-selostajalegendaa Matti Kyllöstä legendaarisen Unkarin GP:n läheisyydessä.

Lehti tiedustelee Mika Häkkisen maailmanmestaruudet selostaneelta kultakurkulta myös Suomessa aikanaan puhuttaneesta ”bordellikohusta”.

Kyllönen nousi nimittäin aikoinaan otsikoihin Suomessa, kun hänet bongattiin radan läheisyyteen rakennetulta bordellikadulta. Kyllösen mukaan harhailulle on kuitenkin täysin looginen selitys: hän oli paikalla työasioissa.

– Meillä oli siihen aikaan Ruutulippu-ohjelma, joten minä vaivihkaa kiersin sen alueen pienen käsikameran kanssa. Samalla saimme vähän dokumenttia, mikä hullutus täällä on. Seuraavalla viikolla jossakin lehdessä olikin sitten otsikko ”Kyllönen hiippaili bordellialueella”, kommentoi Kyllönen Iltalehdelle.

Tässä linkki Iltalehden juttuun.