Huuhkajien laitapelaajalla yksi iso tavoite – eikä se liity jalkapalloon tai EM-kisoihin!
Kuva: Getty Images
Nicholas Hämäläinen on yksi hieman tuntemattomampi pelaaja Huuhkajissa. Englannin Queens Park Rangersissa palkkansa tienaava Hämäläinen on asunut nuoruutensa, mutta suvun juuret ovat vahvasti Savossa.
Hämäläisen isä Timo pelasi aikoinaan pääsarjatasolla Kopareissa ja KuPS:ssa, jonka jälkeen hän siirtyi USA:han pelaamaan. Loppu on tietyllä tapaa historiaa, sillä Hämäläinen asettui Miamiin ja tapasi siellä myös tulevan vaimonsa. Vuonna 1997 syntyi sitten Nicholas ”Niko”.
Hämäläinen kasvoi Floridassa ennen kuin siirtyi vuonna 2014 Englantiin. Suomen kieltä Hämäläinen ei lapsena oppinut kesäisistä Suomen vierailuista huolimatta. Huuhkajien matkassa kuitenkin kielitaito on myös karttunut ja Hämäläisen isona tavoitteena on oppia isänsä äidinkieli.
– Nuorena kävimme Suomessa kesäisin ja tapasimme Kuopiossa asuvia sukulaisia. En ole täällä vain jalkapallon takia, sukuni on täältä. Tavoitteenani oppia keskustelemaan suomeksi. Ymmärrän nykyään jo monia sanoja ja joitain lauseita, Hämäläinen kertoo Palloliiton sivuilla.
Vaikkei Hämäläiseltä suomi vielä rullaa, niin sopeutumisongelmia Huuhkajiin ei ole ollut.
– Kaikki puhuvat täällä hyvää englantia, joten se ei ole ongelma. Jos jotkut keskustelevat suomeksi ja minä olen paikalla, niin kieli vaihtuu usein englantiin, joten minulla on tervetullut olo joukkueessa. Se ei ole ongelma.
Huuhkajat kohtaa Ruotsin lauantaina 29.5. ja Viro asettuu vastaan seuraavana perjantaina. Elisa Viihde Viaplay –suoratoistopalvelu ja V sport jalkapallo –kanava näyttävät ottelun suorana lähetyksenä. Viaplay ei tarvitse voimassa olevaa tilausta, mutta vaatii rekisteröitymisen palveluun.
LUE MYÖS:
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset