Huuhkaja-toppari näki Ole Gunnar Solskjærin hyvät ja huonot puolet: ”Ei meillä välirikkoa ole”
Huuhkajien ja BK Häckenin puolustaja Joona Toivio pitää ManU:n päävalmentajaa Ole Gunnar Solskjæria potentiaalisena valmentaja, vaikka joutuikin hänen kanssaan erimielisyyksiin viimeisellä kaudellaan Moldessa.
Toivio pelasi Solskjærin valmennuksessa vuoden 2013 ja kaudet 2015-18. He voittivat yhdessä Norjan Cupin 2013 ja etenivät Eurooppa-liigassa 32 parhaan joukkoon. Norjan tuplan Toivio voitti Moldessa 2014, jolloin Solskjær tosin oli Cardiffissa.
Huuhkajien toppari kertoi Suplassa julkaistavassa Huucast -podcastissa ajastaan norjalaisvalmentajan alaisuudessa.
– Ole Gunnar on tosi pelaajaläheinen, iloinen ja positiivinen valmentaja sekä persoona. Valmentajana hän on rehellisen vaativa. Kertoo pelaajille mitä odottaa ja vaatii sitä myös, Toivio kertoi.
Ole Gunnar Solskjær on noussut ihan uuteen valokeilaan siirryttyään loppuvuodesta 2018 Manchester Unitedin päävalmentajaksi. Toivion mukaan ManU oli täydellinen ympäristö Jose Mourinhon rikkonaisen ajanjakson jälkeen.
– Uskon, että ManU oli hyvä paikka hänelle mennä. Kuten sanoin, että hän on todella positiivinen persoona ja hän korostaa peli-iloa. Tuollaiseen tilanteeseen jossa joukkueella ei mene hyvin ja kopista tulee ulos epätyytyväisiä signaaleja, niin se oli hänelle täydellinen paikka mennä, Toivio pohti.
– Todellinen haaste tulee vasta silloin jos ja ehkä kun, hän jää jatkaa siellä ja uusi kausi alkaa.
Entä miten käy sitten jos hommat alkaa mennä päin seiniä?
– Se on se toinen haaste. Suurimmaksi osaksi jota Moldesta muistelisin, niin hyvin hän käsitteli vaikeita tilanteita. Sanotaanko näin, että siinä hiomisen varaa vielä on. Tämä on varmasti isompi paikka, kun joku maailmantähdistä alkaa kiukutella tai vaikeaksi. Se on varmasti vaikea paikka käsitellä.
Toivio joutui viimeisellä kaudellaan Solskjærin epäsuosioon, joka lopulta ajoi miehen hakemaan peliaikaa muualta.
– Ei meillä välirikkoa ole, mutta sanotaanko näin, että olin erimieltä joistain asioista Ole Gunnarin kanssa. En pelannut viimeisellä kaudella toisesta puolikkaasta ollenkaan ja se oli syy, miksi halusin ja oli pakko päästä pois Moldesgta. Halusin päästä pelaamaan.
Toivio ei halunnut erotella, missä asioissa hän oli eri mieltä. Käy kuuntelemassa Toivion pitkä haastattelu kokonaisuudessan Suplasta.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- HJK aloittaa Konferenssiliigan ottelunsa – odotettavissa todella alhainen yleisömäärä
- Patrik Laine missaa alkukauden
- Viaplay vahvasti mukana HJK:n matkassa Konferenssiliigassa
- Liverpool nousi sarjakärkeen – ManU:lle nolo romahdus
- Bayern München ja Leverkusen ottivat yhteen Bundesliigassa
- Huuhkaja-hyökkääjä hurjana Skotlannissa
- Huuhkaja-hyökkääjä loistaa Ruotsissa
- Eurooppa-liiga pyörähti käyntiin
- Viaplay näyttää ihan kaikki ottelut UEFA Eurooppa-liigasta ja Konferenssiliigasta
- Patrik Laine debytoi Montrealissa – toinen suomalainen varasti otsikot