HPK:n urheilujohto: ”Haemme vielä keskushyökkääjää ja puolustajaa”
HPK julkaisi maanantaina kaksi merkittävää pelaajasopimusta. Nuorten maailmanmestaruuden voittanut Juuso Ikonen palaa Ruotsista kotimaiseen liigaan ja Kerhon maalivahtiosastoa vahvistettiin viisi viimeistä vuotta Yhdysvalloissa pelanneella Daniel Lebedeffillä.
HPK:n urheilujohtaja Mika Toivola uskoo vahvistusten olevan kohdallaan.
– Juuso on työteliäs ja monipuolinen hyökkääjä, joka pystyy olemaan tehokas hyökkäyssuuntaan ja samalla myös luotettava puolustussuuntaan. Hän tuo lisää mahdollisuuksia ja monipuolisuutta hyökkäyspeliimme. Juuso tulee aloittamaan meillä keskushyökkääjänä, Toivola kertoi HPK:n kotisivuilla.
– Saamme Danielista monipuolisen ja lahjakkaan nuoren maalivahdin. Hänellä on valmius pelata ja voittaa heti, Toivola arvioi puolestaan uutta maalivahtia.
Mika Toivola kertoi HPK:n sivuilla myös, että lisävahvistuksia haetaan.
– Haemme edelleen keskushyökkääjää sekä puolustajaa. Näiden hankintojen aika koittaa kuitenkin vasta lähempänä lokakuun sarjan aloitusta. Harjoitusottelukauden aloitamme nykyisellä rosterilla.
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- F1 Brasilian GP 2026: Aikataulu, TV-lähetykset, tulokset
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Nettikasinot 2026 – Parhaat nettikasinot vertailussa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonat, Ohjelma, TV, Joukkue
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Uran jatko vaakalaudalla – Niko Hovinen avautui tilanteestaan podcastissa
- Miten käy jääkiekon MM-kisoille? IIHF jyrähti Venäjä-päätöksestä
- Merkittävä tieto: Leijonat tositoimiin NHL-kaukalossa
- Jättipaukku SM-liigassa! Raimo Helminen Ilvekseen – myös HIFK:n ja SaiPan päävalmentajat vaihtuvat
- Huuhkajien joukkue julki Albania- ja San Marino-otteluihin – mukana täysin uusin nimi!
- UC: Kokenut puolustaja päätyi Jokereiden sijasta Tapparaan – ”Yllätys”
- Jättipaukku Suomen Cupissa – uransa päättänyt hiihtotähti palaa kisaladuille!
- Käsittämätön päätös: Venäjä jääkiekon MM-kisoihin Ukrainan tilalle?
- Vuokatin Suomen Cup 2026 – tässä osallistujat, joukkueet ja lähtölistat
- Cadillac: Valtteri Bottas sivuun