HIFK:n valmentaja uudesta veskarihankinnasta: ”Tekee tunnollisesti töitä”

Helsingin IFK koki suuren takaiskun maalivahtiosastollaan, kun viime kaudella isossa roolissa ollut Kevin Lankinen loukkaantui. 22-vuotias molari on sivussa SM-liigan alkukauden, ja hänen odotetaan palaavan harjoitusvahvuuteen vasta vuodenvaihteen tietämillä.
Viime kaudella Lankinen torjui HIFK:ssa 42 ottelussa torjuntaprosentilla 92. Tällä kaudella häneltä odotettiin läpimurtoa.
– Se on selvää, että odotukset olivat isot kaikilla. Mies kunnossa, ja sitten yksi tilanne maalin edessä ja pakki kaatuu jalan päälle. Ne ovat sitten taas urheilun mitalin toinen puoli. Onneksi urheilutoimenjohtajamme (Tom) Nybondas reagoi hienosti, että saimme Atte Engrenin tähän tilanteeseen, HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin sanoi Arvokisat-sivustolle.
Niin. HIFK hankki Engrenin, 29, välittömästi riveihinsä tämän kauden kattavalla sopimuksella Lankisen loukkaantumisen jälkeen. Viime kaudella Engren pelasi Ruotsin SHL:n Leksandissa.
Selinin mukaan Engren on päässyt hyvin sisään HIFK:n joukkueeseen.
– Todella hyvin ja positiivin mielin, ja päässyt heti (maalivahtivalmentaja Jan) Lundellin maalivahtikouluun. Tekee kyllä tunnollisesti töitä HIFK:lle.
HIFK:n maalivahtitilanne saattaa olla ensi vuoden alussa erinomainen, jos Lankinen on kunnossa. Molaritalliin kuuluu myös NHL-jäiltä seuraan viime kaudeksi palannut Niklas Bäckström, 39. Rinkiin kuuluu myös 19-vuotias Niilo Halonen, joka kantaa isoa vastuuta seuran A-junioreissa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomalaisjoukkueilla surkea startti europeleihin
- F1:ssä pamahti uutispommi – Red Bull -pomolle kenkää
- NHL:n runkosarjaan enemmän pelejä
- Niclas Grönholm toiseksi Ruotsin vesikisassa
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa