HIFK:ssa viime kaudesta lähtien pelannut Rafael Toró Ferreira Francisco, eli Toró, siirtyy loppukauden 2020 kattavalla lainasopimuksella FF Jaroon seurojen välisellä sopimuksella.

33-vuotias keskikenttäpelaaja pelasi viime kaudella enimmäkseen alkukauden aikana yhteensä 14 Veikkausliigaottelua HIFK:n paidassa. Kova kilpailu peliajasta HIFK:n keskikentällä johti siihen, että molemmat osapuolet olivat halukkaita hakemaan sellaista ratkaisua, jossa pelaaja pääsisi pelaamaan mahdollisimman paljon. FF Jaro osoitti kiinnostusta ja Torón käytyä Pietarsaaressa tutustumassa seuraan päästiin seurojen ja pelaajan välillä yhteisymmärrykseen lainasopimuksesta.

– Haluan kiittää HIFK:n kannattajia tästä lyhyestä ja intensiivisestä yhteisestä jaksosta. Mennyt vuosi oli minulle henkilökohtaisesti todella ainutlaatuinen. Toivon, että kannattajat jatkavat joukkueen tukemista samalla tavalla kuin tähän mennessä, Toró sanoo HIFK:n sivuilla.

– Toró on tehnyt meillä todella kovaa työtä ja oli etenkin viime vuonna alkukaudella tärkeä pelaaja HIFK:n joukkueelle. Pelaamattomuuden jälkeen pelaajan kannalta parasta on päästä takaisin pelirytmiin mahdollisimman pian, ja tätä peliaikaa hän pystyy tällä hetkellä saamaan FF Jarossa. Lisäksi hän kuuluu EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien pelaajien kiintiöön, joka entisestään rajoittaa mahdollista peliaikaa meillä. Näen, että tämän lainasopimuksen myötä olemme päässeet sellaiseen ratkaisuun, johon molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, ja joka on sekä pelaajalle että molemmille seuroille paras mahdollinen tässä tilanteessa, kommentoi urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström.

Lähde: HIFK:n verkkosivut