HIFK jatkosopimukseen maalivahtinsa kanssa
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa pelaava Helsingin IFK on tehnyt maalivahtinsa Carljohan Erikssonin kanssa yksivuotisen jatkosopimuksen, seura tiedottaa.
Suomen juniorimaajoukkueita edustanut 21-vuotias Eriksson aloittaa nyt kolmannen kautensa HIFK:ssa. Eriksson siirtyi tähtirintoihin kaudella 2014 HJK:sta, jossa hän debytoi Veikkausliigassa. Kunnianhimoinen ja tavoitteellinen maalivahti pelasi HIFK:n maalilla viime kaudella 20 ottelua, yhteensä Eriksson on pelannut Veikkausliigassa 46 ottelua.
– Fiilikset jatkosopimuksesta ovat loistavat! On hienoa jatkaa työntekoa hyvien ja tuttujen jätkien kanssa, Eriksson iloitsee HIFK:n sivuilla.
Eriksson kävi Ruotsin pääsarjassa pelaavan Jönköpings Södra IF:n harjoituksissa testijaksolla joulukuussa, mutta sopimusta ei lopulta syntynyt. Hyväraaminen ja kehityskelpoinen maalivahti kiinnosti myös muita Veikkausliigan seuroja.
– Neuvotteluissa tosiaan meni aika pitkään ja siinä oli pientä keskustelua muuallekin. Lopulta kun ulkomailta ei kuulunut mitään huippujuttuja niin oli helppo päätös jäädä IFK:hon. Muista kotimaisista seuroista ei varteenotettavia keskusteluja ehtinyt kunnolla syntymään, Eriksson paljastaa.
Erikssonin sopimuksen myötä HIFK:lla on ensi kaudeksi sopimukset kolmen maalivahdin kanssa. Eriksson tulee ensisijaisesti taistelemaan ykkösvahdin paikasta yhdessä kokeneen Tomi Maanojan kanssa. Kun ringistä löytyy vielä juniorimaajoukkueissa pelannut 18-vuotias Jere Piirainen, niin on sanomattakin selvää, että HIFK:lla on kovatasoinen maalivahtikalusto Veikkausliigaan.
– Tulevalle kaudelle tavoitteena on tehdä viimein lopullinen läpimurto Suomessa, mikä onnistuu auttamalla joukkuetta mahdollisimman paljon. Viime kausi oli äärimmäisen tuskallinen, turhauttava ja epäonnistunut, monessakin mielessä. Oli henkisen kasvun paikka, kun kritiikkiä tuli suunnasta jos toisestakin, Eriksson sanoo.
– Nyt koko joukkueella on mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä ja uskon, että pystymme parantamaan paljon. Viime kauden lopussa onnistuimme voittamaan isoja pelejä. Nyt pitää onnistua suoriutumaan jokaisessa pelissä huipputasolla.
HIFK:lla on kasassa 15 pelaajasopimusta, joista kolme on maalivahteja.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Arsenal havittelee ison rahan korvaajaa Danny Welbeckille
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Carolina finaaliin – Montreal lomille
- ESPN: Andres Iniesta suuntaamassa todella yllättävään osoitteeseen, eikä se ole Kiina
- Ghanan Kevin-Prince Boateng ei kainostele: ”Meidän täytyy voittaa mestaruus”