HIFK otti makoisan 2-1 voiton vierasottelusta IFK Mariehamnia vastaan.

Kotijoukkue meni johtoon, mutta HIFK nousi ensin tasoihin ja lopulta Pipe Saezin rankkarimaalilla ohi. Tämä tarkoitti samalla sitä, että HIFK eteni jatkopeleihin HJK:n kanssa. Lohkon A kolmonen, Inter, joutuu vielä odottamaan muiden lohkojen tuloksia ja IFK Mariehamnin Liigacup loppui sunnuntaihin.

HIFK:n ratkaisumaalin tekijä iloitsi ottelun tuloksesta.

– Meillä oli peli hallussa suurimman osan ajasta ja taistelimme kovasti. Olen todella tyytyväinen tähän voittoon ja tietysti siihen, että sain maalin tehtyä rankkarista. Uskon, että tällaiset voitot auttavat meitä kasvamaan joukkueena yhteen. Tästä on hyvä jatkaa kovaa työntekoa ja keskittyä tavoitteisiimme, Felipe Sáez kertoi HIFK:n verkkosivuilla.

Lohko B:n lopputulokset ratkeavat keskiviikkona, kun FC Lahti kohtaa FC Hakan. Jo pariin kertaan siirretty ottelu selvittää sen, mikä on lohkon lopullinen järjestys. Lohkossa C on vielä pelaamatta kaksi ottelua. AC Oulu kohtaa kotonaan KuPS:in ja SJK VPS:n. Molemmat ottelut alkavat kello 18.00.