Henrik Dettmann Lauri Markkasesta: ”Hän ei pelaa, että tekee itse paljon pisteitä”

Suomen miesten koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann vieraili Pohjois-Amerikan pelaajatarkkailukiertueellaan myös Lauri Markkasen luona Chicagossa.
Dettmann ei ole missään virallisessa roolissa auttamassa Markkasen peliä raiteilleen, kuten joissain huhuissa on väitetty.
– Laurin tapauksessa sain nähdä myös hänen perheensä, mikä oli hieno asia. Kai sitä voi kutsua isossa kuvassa jonkinlaiseksi mentoroinniksi, mutta kyse on normaalista pelaajan ja valmentajan välisestä vuorovaikutuksesta. Vaihdetaan ajatuksia, Dettmann tarkentaa vierailunsa tarkoitusta Helsingin Sanomien haastattelussa.
Monet pitävät pisteiden valossa viime kautta heikommin tehoilleen Markkasen kauden menneen tähän saakka alakanttiin.
– Lauri pelaa sen eteen, että joukkue voittaa. Hän ei pelaa sen eteen, että hän tekee itse paljon pisteitä. Jotkut eivät sitä ymmärrä, että sellainenkin ihminen voi olla tässä koripallobisneksessä. Lauri pelaa hyvin. Joukkue pelaa paremmin kuin viime vuonna. Joukkue pystyy haastamaan vastustajaa kuin vastustajaa ja joskus jopa voittamaan. Joukkue on liigan kolmanneksi nuorin. On selvä asia, että tulee hyviä ja huonoja pelejä niin joukkueelle kuin Laurillekin, Dettmann painottaa.
Lähde: Helsingin Sanomat
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Huuhkajien EM-karsintajoukkue nimetty – mukana yksi debytantti
- Konferenssi-liigan finaali keskiviikkona
- Vegas jälleen murskaava NHL-finaalissa
- Max Verstappen kaasutteli jälleen ylivoimaiseen voittoon
- Max Verstappen paalupaikalta Barcelonan kilpailuun
- Vegas aloitti NHL-finaalit selvällä voitolla
- Viaplaylla todellinen superviikonloppu – NHL-finaalit alkavat, F1, FA Cup ja paljon muuta
- Rajoja rikkovat urheilupodcastit tavoittavat ennätysyleisöjä
- Sevilla juhli Eurooppa-liigan voittoa
- Dallasin suomalaisille raju pettymys – Vegas tyrmäysvoitolla finaaliin