Henri Kontinen teki historiaa Wimbledonissa
Kuva: Getty Images
Henri Kontinen ja John Peers etenivät uskomattoman viiden erän taiston jälkeen tenniksen Wimbledonin puolivälieriin.
Kahdeksanneksi sijoitetut Kontinen ja Peers olivat selviytyneet toisella kierroksella jo muutamista vastustajien ottelupalloista ja jälleen he tarjosivat neljän ja puolen tunnin verran jännitettävää yleisölle.
Kolmannen kierroksen ottelussa 12. sijoitetut brittiläinen Joe Salisbury ja yhdysvaltalainen Rajeev Ram nousivat kahden erän tappioasemasta taistelemaan otteluvoitosta. Maanantaina alkanut ottelu keskeytettiin pimeyden takia tilanteessa 7-6, 6-4, 3-6, 4-6, 5-5. Tiistaina jatketussa ottelussa oli molemmilla pareilla hetkensä. Kontisella ja Peersillä oli kaksi ottelupalloa tilanteessa 8-7, mutta Ramin vahvat syötöt tasasivat tilanteen. Heti seuraavan Peersin syöttövuoron kuitenkin Ram/Salisbury mursi ja he pääsivät syöttämään otteluvoitosta. Salisbury ei kuitenkaan onnistunut pitämään syöttöään, vaan suomalais-australialisduon vahvat palautukset tasasivat ottelun.
Lopulta ottelun ratkaisu haettiin 12-12 tilanteessa tiebreikissa. Kyseessä on tälle vuodelle tehty uudistus ratkaisevien erien lyhentämiseksi Wimbledonissa – tämä tiebreak oli ensimmäinen ratkaisevassa erässä turnauksen aikanaan ja jää näin myös historiankirjoihin. Tiebreikissa Kontinen ja Peers pelasivat upeasti ja he voittivat sen 7-2 – tulostaululle kirjattiin voittolukemat 7-6, 6-4, 3-6, 4-6, 13-12.
Puolivälierässä asettuu vastaan kolmanneksi sijoitetut Raven Klaasen/Michael Venus. Kontisen ja Peersin paras saavutus legendaarisilla Wimbledonin nurmikentillä on välieräpaikka vuonna 2017.
Lähde: Tennisliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- NHL-tähti joka ryyppäsi miljoonansa ja nukkui siltojen alla
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- AC Oulu palaa Veikkausliigaan – murskavoitto MP:stä sinetöi nousun
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Hymyltä viiltävä kuva-analyysi: Näin rallirakas Maisa Torpan rinnat ovat kehittyneet – katso topless-kuvat! (K-18)
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Maailmanmestaruus Suomeen!