Fanitapaamisesta Susijengin tähdelle kylmän väreet

Susijengin sentteri Gerald Lee ja muut Susijengin tähdet haukkoivat henkeään hämmästyksestä sunnuntaina illansuussa, kun tuhannet mylvivät suomalaisfanit toivottivat suosikkinsa tervetulleeksi Bilbao Areenan fanialueen telttaan.
Susipelaajat ryhmittyivät ottamaan itsestään tukun selfieitä sinivalkoista yleisömerta vasten ja nauttivat sydämensä pohjasta päästessään ulvottamaan yleisöä, joka suorastaan söi jengiläisten kädestä.
– Ei voi muuta sanoa, kuin että kylmät väreet tulivat. En ole ikinä nähnyt mitään noin huikeaa. Luulin, että Koperissa oli viime vuonna paljon jengiä, mutta ei se ollut mitään tuohon verrattuna, Lee naurahtaa muistellessaan sunnuntaita ottelua Koripalloliiton tiedotteessa.
MM-kisojen ensimmäisissä otteluissa USA:aa ja Ukrainaa vastaan Susijengi on saanut lisälatausta yli kahdeksasta tuhannesta lehtereillä juhlivasta suomalaisesta, joita mm. kaiken nähnyt amerikkalaislehdistö on hehkuttanut maasta taivaisin.
– Onhan tämä ollut kuin kotihalli meille. En tiedä, tietävätkö fanit sitä itse, mutta heillä on ihan uskomaton vaikutus meidän peliimme. Ukrainaa vastaankin huonoilla hetkillä yleisö alkoi kannustaa ja sai meidät taas uudelleen jaloilleen, Lee kiittelee.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- McLarenit eturiviin Australian GP:ssä
- Suomalaispakille avauspiste NHL:ssä
- Viaplayn Superviikonlopussa startataan F1-kausi, jännitetään Lontoon derbyä ja nautitaan NHL-kiekosta
- Joel Kiviranta yllättävässä maaliputkessa
- Coloradon suomalaiskaksikko avainroolissa
- Mikko Rantanen ja Mikael Granlund iskivät maalin
- Mikko Rantanen onnistui heti Dallas-debyytissään
- Teuvo Teräväinen jatkoi pisteputkeaan – Kevin Lankinen muurina
- Aleksander Barkov NHL-yön suomalaistehopelaaja – Roope Hintzin hurja vire jatkuu
- Teuvo Teräväinen hurjassa liidossa