F1Fanatic-sivusto näkee Sebastian Vettelin olleen syyllinen Singaporen GP:n dramaattiseen kolariin, joka pilasi Vettelin, Kimi Räikkösen ja Max Verstappenin kisan.

Sivusto näkee kuitenkin, että on mahdollista, että tilanne koituu lopulta Vettelin eduksi: Räikkösen keskeyttäminen (Vettelin lisäksi) tarkoittaa nimittäin sitä, että suomalaisen matemaattinenkin mahdollisuus MM-voittoon mennee Malesian GP:n jälkeen ensi viikolla. Se taas tarkoittaa sitä, että Räikkönen valjastetaan MM-taistossa saksalaisen apulaiseksi.

Räikkönen on jo tässä vaiheessa 125 pistettä MM-sarjaa johtavan Lewis Hamiltonin takana.

Monet asiantuntijat tosin näkevät, että Räikkönen on jo pitkään ollut Ferrarin kakkoskuski. ”Jäämies” on itse kuitenkin vakuuttanut taistelevansa mestaruudesta niin kauan kuin se on matemaattisesti mahdollista.