F1-asiantuntijalta raju spekulaatio: ”Muuttiko tämä tapahtuma Kimi Räikkösen uran suunnan?”
Kuva: Getty Images
Viime aikoina on spekuloitu puolalaisen Robert Kubican mahdollisella paluulla F1:siin.
Se on innostanut ESPN:n toimittajan Nate Saundersin pohtimaan, mitä olisi tapahtunut, mikäli Kubican F1-uran vuonna 2011 päättänyttä rallionnettomuutta ei olisi koskaan sattunut.
Saunders tarkastelee asian vaikutusta esimerkiksi Kimi Räikkösen kannalta. Kubican ilmoitus, että hän ei pysty osallistumaan F1:siin kaudella 2012, sai Lotuksen hankkimaan rallipoluilta paluun tehneen Räikkösen.
Lotuksella oli tarjota jopa yllättävän kova auto ”Jäämiehelle”. Mikäli Räikkönen olisi siirtynyt Williamsille, kuten tuolloin spekuloitiin, ei hän olisi luultavasti pystynyt antamaan vastaavia näyttöjä kuin Lotuksella.
Saundersin mukaan on hyvin mahdollista, että Ferrari olisi palkannut esimerkiksi nuoren Nico Hülkenbergin Räikkösen sijaan.
LUE MYÖS:
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin
- Yleisurheilun EM 11.8.2026: Päivän suomalaiset, kisa-ajat ja tv-lähetykset
- Jokerit jysäytti kolme jättihankintaa – Teemu Turunen paljasti syyn siirrolleen
- Krista Tervo: surkea uutinen!
- Siirtomarkkinoilla jysähtää – Real Madrid tekemässä suomalaishankinnan
- Saga Vanninen: valtava muutos!
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!