Eurooppa johdossa Ryder Cupin avauspäivän jälkeen

Golfin arvostetuin joukkuekilpailu Ryder Cup pyörähti käyntiin torstaina. Ensimmäisen päivän jälkeen Eurooppa johtaa kilpailua 6,5-1,5.
Roomassa Marco Simonen kentällä pelattava Ryder Cup käynnistyi eurooppalaisittain erinomaisesti, kun Eurooppa vei aamupäivän foursome-pelit puhtaasti 4-0. Kyseessä oli ensimmäinen kerta Ryder Cupin historiassa, kun Eurooppa vie ensimmäisen session puhtaasti nimiinsä.
Iltapäivästä pelattiin fourballs-formaatilla, jossa USA yritti aloittaa takaa-ajonsa. Kierroksen keskivaiheilla näytti jo siltä, että USA saattaisi viedä kolme peliä nimiinsä, mutta tilanne tasoittui loppua kohden. Eurooppa osoitti venymiskykyä kääntämällä kaksi otteluparia viimeisellä reiällä tasapeliksi, joten USA jäi kokonaan ilman otteluvoittoa ensimmäisen päivän jälkeen. Loppuhetkien sankareina toimivat Jon Rahm ja Justin Rose, jotka upottivat putit viimeisellä reiällä tasatakseen otteluparit.
Avauspäivä oli kaikkinensa Euroopan joukkueelle historiallinen. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun USA ei voittanut ainuttakaan ottelua avauspäivän aikana. Lisäksi Euroopan johto tasaa suurimman johdon avauspäivän jälkeen.
Näin avauspäivän jälkeen tilanne on eurooppalaisittain kutkuttava 6,5-1,5.
Pelit jatkuvat lauantaina samalla formaatilla.
Kisat ovat katsottavissa Viaplayssa ja V Sport Golf –kanavalla.
Lähetysajat:
La 30.9. klo 8.30-19.30 Ryder Cup, Foursome & Four-Ball
Su 1.10. klo 12.30-19.30 Ryder Cup, singlet
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Lando Norris voittoon – Max Verstappenille katastrofi
- McLarenit ja Ferrarit kärkipaikoille Itävallassa
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- Valtteri Bottaksesta tärähti kutkuttava huhu