Erotuomarin koskemattomuutta loukattiin – Tapparalle 3 000 euron sakot!
Jääkiekon SM-liiga Oy on langettanut osakkaalleen Tamhockey Oy:lle 3 000 euron sakon yhtiön sisäisten sääntöjen rikkomisesta.
Kyse on 3.2.2016 pelatun Tappara–JYP-ottelun yhteydessä tapahtuneesta erotuomarin koskemattomuuden loukkaamisesta.
Erotuomarien kirjallisen selvityksen mukaan Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen osallistui ottelun päätyttyä päätuomari Petri Lindqvistin ja Tapparan päävalmentaja Jussi Tapolan väliseen, Tapparan vaihtoaitiossa/jäällä käytyyn keskusteluun ja työnsi kädellään päätuomari Lindqvistä sanoen ”mene pois”. Lindqvistin on kirjattu sanoneen tämän jälkeen Leinoselle ”älä koske minuun”.
Leinonen on omassa lausumassaan todennut, että hänen kätensä on saattanut osua tilanteessa erotuomariin. Leinosen lausuman mukaan erotuomari on pyytänyt tilanteessa Leinosta olemaan koskematta tähän.
Erotuomarin koskemattomuus on todettu jääkiekon sääntökirjassa ja se koskee myös ottelun päättymisen jälkeisiä tapahtumia ja myös seurojen toimitusjohtajia. Molempien asianosaisten kertomusten perusteella tilanteessa on ollut fyysinen kontakti, johon erotuomari Lindqvist on reagoinut molempien asianosaisten kertomusten mukaan samalla lailla.
Liigan sääntöjen ja yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaan erotuomarin fyysinen koskettaminen on selvä erotuomarin koskemattomuuden loukkaus. Vastaavien tapahtumien ehkäisemiseksi Tapparalle asetetaan 10 000 euron uhkasakko, joka määrätään maksettavaksi, mikäli Tapparan henkilökunnasta muut kuin pelaajat syyllistyvät vielä kuluvalla kaudelle erotuomarin koskemattomuuden loukkaamiseen. Pelaajille on erilliset rangaistuskäytännöt kyseisen säännön rikkomisesta.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen