Costa Rica tasurilla lohkovoittoon

Costa Rica varmisti D-lohkon voiton pelaamalla Englannin kanssa tasapelin 0-0.
Ottelun ensimmäinen puoliaika ei vielä ihmeitä tarjonnut ja todelliset maalipaikat olivat kortilla. Pelin tempo oli myös hidasta Costa Rican vetäytyessä omalle kenttäpuoliskolle. Ensimmäinen paikka tuli kuitenkin jo toisella minuutilla, kun Joel Campbell sai jalkansa vapaaksi. Laukaus painui kuitenkin vähän ohi yläkulman. Kymmenen minuutin pelin jälkeen myös Englannin Daniel Sturridge pääsee kokeilemaan laukaustaan. Epäonnekseen laukaus menee kuitenkin tolppaa nuollen ohi. Costa Rican vaarallisin yritys tulee 23. minuutilla. Celso Borges pääsee ampumaan vapaapotkun 20 metristä, mutta Ben Foster venyy huipputorjuntaan. Puolen tunnin kohdalla Englannilla on hienoinen hallintajakso ja joukkue saa muun muassa kolme kulmaa putkeen. Maalia niistä ei kuitenkaan synny ja toiselle jaksolle siirryttiin 0-0 lukemissa.
Tosella puoliajalla maalipaikkoja oli entistä vähemmän. Englanti oli hallitseva osapuoli, mutta hitaan pallonliikuttelun vuoksi selkeisiin maalipaikkoihin ei joukkue päässyt. Englannin vaihtomiehet Raheem Sterling, Steven Gerrard ja Wayne Rooney toivat virtaa peliin. Paras paikka siunaantuikin Rooneylle, jonka nosto oli yllättää Keylor Navasin. Maali ja jäi kuitenkin syntymättä ja tilanteeksi jäi 0-0.
Costa Rica keräsi lohkosta sensaatiomaisesti seitsemän pistettä ja jatkaa jatkopeleihin Uruguayn kanssa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lando Norris kotikisan voittoon – Silverstonessa draamaa ja yllätyksiä
- Max Verstappen tykitti paalulle
- McLarenit ja Ferrarit kovimmassa vauhdissa Silverstonessa
- Valioliigasta karmea suru-uutinen – Diogo Jota menehtyi traagisesti
- Oliver Lindell upeasti golfin major-turnaukseen
- NHL:n varaustilaisuus suomalaisittain surullista katsottavaa
- Lando Norris voittoon – Max Verstappenille katastrofi
- McLarenit ja Ferrarit kärkipaikoille Itävallassa
- McLarenit dominoivat Itävallan harjoituksia
- Valtteri Bottaksesta tärähti kutkuttava huhu