Champions Hockey Leaguen ottelut jatkuvat kuukauden tauon jälkeen tiistaina 3. lokakuuta. Tiistaina pelataan 13 ottelua, joissa kolmessa nähdään suomalaisjoukkue.

C-lohkoa yhdeksällä pisteellä johtava JYP pelaa kotonaan valkovenäläistä Neman Grodnoa vastaan. Pistekin lopuista kahdesta pelistä riittää varmistamaan jyväskyläläisten jatkopaikan kilpailussa.

– Nyt on taas hienoa, kun päästään tiistaina pelaamaan tällä kertaa Valko-Venäjän mestaria vastaan. Ei paljon osaa sanoa joukkueesta, mutta tietenkin mahtava tämä CHL, että päästään taas kohtaamaan yhden maan mestari. Meillä on hyvät lähtöasetelmat. Saimme hyvän startin ennen liigan alkua CHL:ään. Jatketaan siitä ja lähdetään pelaamaan loistavaa peliä Valko-Venäjän mestaria Gradnoa vastaan, JYPin puolustaja Mikko Kuukka sanoi seuran videoennakossa.

HIFK pelaa puolestaan puolalaista Comarach Cracoviaa vastaan vierasjäällä. Kummallakaan ryhmällä ei ole enää mahdollisuutta päästä pudotuspeleihin G-lohkosta, kun Red Bull München ja Brynäs ovat reilusti edellä.

Vaikka HIFK:lla ei ole mahdollisuuksia CHL:n pudotuspeleihin, petopaitojen leirissä lähdetään vieraspeliin motivoituneena.

– Jatketaan sitä pelin kehittämistä. On tärkeä peli meille kuitenkin, stadilaisten laitahyökkääjä Juha-Pekka Haataja sanoi IFK:n sivujen videoennakossa.

Haataja ei vielä maanantaina osannut sanoa juuri mitään tulevasta vastustajasta Cracoviasta.

– Rehellisesti sanottuna ei mitään käsitystä. Olen kuullut, että siellä on aika äänekkäät fanit. Odotan sitä tunnelmaa innolla. Kun ei vastustajasta tiedä mitään, niin toisaalta ihan kiva lähteä tuntemattomaankin.

TPS kohtaa F-lohkon kärjessä olevan englantilaisen Nottingham Panthersin. Kolmantena lohkossa olevalla TPS:llä on sitä sijan edellä olevan sveitsiläisen Bernin tavoin kasassa kuusi pistettä, Nottinghamilla kahdeksan. Kaksi voittoa varmistaisi turkulaisten jatkopaikan.

– Se on pohjoisamerikkalainen joukkue ja läpeensä täynnä pohjoisamerikkalaisia pelaajia. Maalin edustoilla pitää olla kova, se on ollut vähän liigassakin haasteena. Viime pelissäkin maalit jäivät vähän vähiin, kun emme saaneet tapeltua irtokiekoista. Omankin maalin edustalla pitää pystyä puolustamaan vahvasti, TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskinen ennakoi.

– Kyllä meidän täytyy pystyä hyödyntämään nopeuttamme hyökkäyspelissä, pelata kiekkoja saletisti syvään, pistää niiden isoja pakkeja kääntymään ja kaivaa kiekkoja paineen alla. Jos saamme tuollaiset asiat näkymään, niin olemme aika pitkällä.

Viime liigapelissään TPS koki 1-2-tappion Lukolle voittolaukauskisan jälkeen. Esitys oli Kaskisen mielestä turkulaisilta erittäin vahva, vaikka neljän ottelun voittoputki lopulta katkesikin.

– Lukko-peli oli todella hyvä. Sehän tässä naurattaakin. Se oli sitten ainoa peli, minkä hävisimme, mutta muuten se pelisuoritus, energisyys ja pelinopeus olivat kaikki kohdallaan. Se viimeinen silaus jäi vain uupumaan. Muuten on ihan hyvä tilanne, vaikka onkin vähän loukkaantumisia. Peli näyttää ihan mallikkaalta ja tulostakin on tullut.

SUOMALAISJOUKKUEIDEN OTTELUT CHL:SSÄ TÄLLÄ VIIKOLLA:

Ti 3.10. JYP – Neman Grodno
Ti 3.10. Comarch Cracovia – HIFK
Ti 3.10. Nottingham Panthers-TPS
Ke 4.10. Tappara – Banska Bystrica
Ke 4.10. KalPa – Stavanger Oilers

Tiistain otteluiden toiset osat pelataan ensi viikon tiistaina 10. lokakuuta, keskiviikon pelien toiset osat keskiviikkona 11. lokakuuta.

Lähde: CHL:n tiedote.