Chelsea luovuttamassa huippuhankintansa suhteen – jättifloppi jättää seuran kesällä?
Kuva: Getty Images
Laitahyökkääjä Pedro Rodriguez siirtyi viime kesänä Barcelonasta Chelseaan suurin odotuksin. Miestähän vietiin aluksi Manchester Unitediin, mutta lontoolaiset onnistuivat kaappaamaan espanjalaisen. Unitedin puolelta tosin väitettiin, että seura vetäytyi Pedron hankinnasta ennen kuin Chelsea tuli mukaan kilpailuun.
Pedron ensimmäinen ottelu uudessa seurassa oli varsin onnistunut, sillä hän onnistui heti tekemään maalin ja syöttämään toisen. Tahti on kuitenkin hidastunut merkittävästi – seuraavat 17 ottelua ovat tuoneet vain yhden osuman.
Daily Express -lehti kertoo nyt, että Chelsea on ensi kesänä valmis luopumaan 21 miljoonalla punnalla hankkimastaan pikakiiturista. Lähteen mukaan Chelsea yrittää kaupata 28-vuotiaan Pedron mahdollisimman nopeasti minimoidakseen tappionsa.
LUE MYÖS:
- EM-kisat: Päivän suomalaiset 16.8. – Alisa Vainio lähtee suosikkina naisten maratonille
- Unelma kariutui – Veera Selänne joutui tekemään lopullisen ratkaisun
- Katso täältä SM-liigan ilmaisottelut kaudella 2026–27
- Kaukalossa kultaa takonut Tappara julkaisi synkkiä tietoja
- Ilona Mononen Ylelle: Se oli siinä!
- Silja Kosonen paljasti IS:lle: Senni-rakas yllätti heti EM-kullan jälkeen
- EM-kisojen aikataulu, ohjelma, televisiointi ja suomalaiset 14.8.
- Ilona Mononen tavoittelee EM-mitalia naisten 3000 m esteiden finaalissa
- Naisten seiväsfinaali tänään tv:ssä – Wilma Heltelä puolustaa EM-kultaansa
- Silja Kosonen ja Krista Tervo EM-mitalijahdissa – näin näet naisten moukarifinaalin