Bundesliigassa pelataan kiivaalla pelitahdilla. Torstaina sarja on päivän hengähdystauolla, mutta vieroitusoireita ei pääse syntymään: kakkosbundesliigaa pelataan kyllä. Pääsarjan osalta tauon jälkeen on nyt pelattu kolme ottelua ja tilanne on hyvin kutkuttava. Tosin mestaruuden osoite alkaa olla jo selvillä – Bayernin dominointi jatkuu.

Bayern vahvisti asemiaan mestaruustaistelussa miltei ratkaisevasti, kun joukkue voitti Dortmundin ”Der Klassikerissa” viikolla. Etumatka Dortmundiin kasvoi seitsemään pisteeseen eikä sitä ole käytännössä mahdollista ajaa enää kiinni. Vaikka Dortmund pelaisi puhtaasti loppukauden, on vaikea kuvitella, että Bayern menettäisi riittävästi pisteitä. Dortmundin mestaruus vaatisi Bayernilta kahden pelin häviämistä ja yhtä tasapeliä, mutta mikään ei Hansi Flickin johdolla näytä, että näin voisi tapahtua.

Bayernin takana käydään sen sijaan tuolileikkiä. Jaossa ovat Mestarien liigan paikat. Neljä joukkuetta yrittää mahtua kolmelle jakkaralle. Dortmund on sarjassa kakkosena, 57 pistettä. RB Leipzig seuraa kahden pisteen päässä ja kaksikko Mönchengladbach ja Leverkusen ovat kaksi pistettä Leipzigista. Kolme tästä neliköstä lunastaa paikan Mestarien liigassa ja yksi joutuu tyytymään Eurooppa liigaan. Kuudentena sarjassa on Wolfsburg, joka komeasta Leverkusen -voitosta huolimatta on liian kaukana Mestarien liiga -taistelusta.

Häntäpäässä Paderbornin tilanne on yhtä synkkä kuin ennen taukoa. Putoaminen on väistämätön. Werder Bremenin kiri ei ole lähtenyt ihan toivotusti käyntiin ja joukkue on yhä toisen suoran putoajan paikalla. Ero karsijan paikalle, Düsseldorfiin, on viisi pistettä. Bremenillä on tosin yksi ottelu vähemmän pelattuna. Suora säilyminen ei myöskään ole mahdoton, mikäli peli menee raiteilleen: Mainz on vain pisteen Düsseldorfin edellä.

Viaplay seuraa totutusti Bundesliigaa tarkkaan. Kakkosbundesliigaa on tarjolla torstaina, perjantaina sen sijaan nähdään, onnistuuko Leverkusen nousemaan pahan notkahduksen jälkeen tasolleen. Joukkue matkustaa Freiburgiin. Viikonlopun peleissä kärkijoukkueet yrittävät pahentaa putoamistaistelijoiden tuskaa: Bayern isännöi Düsseldorfia ja Dortmund matkustaa Paderborniin.

Asiantuntijastudio Viaplayn tarjonnassa keskittyy lauantaina Werder Bremenin yritykseen ottaa kolme pistettä pahasti alamaissa vaeltavalta Schalkelta. Lauantain toisessa ottelussa nähdään sitten Bayernin ja Düsseldorfin välinen ottelu.