26-vuotias brasiliaistähti Neymar on yksi MM-kisojen ehdottomia supertähtiä. Paris Saint-Germainissa elantonsa tienaavan Neymarin ura on ollut käänteitä täynnä.

Neymar aloitti jalkapallon harrastamisen jo nuorena poikana ja oli heti selvää, että tällä nuorella brasilialaisella oli kasoittain potentiaalia. 11-vuotiaana hän siirtyi brasilialaisen Santosin junioriakatemiaan. Santosin akatemiasta oli jo aikaisemmin noussut parrasvaloihin monta todella kovaa pelaajaa, kirkkaimpina tähtinä mm. Pelé sekä Robinho. Vasta 14-vuotiaana Neymar kävi jo neuvottelemassa Real Madridin kanssa mahdollisesta siirrosta. Lopulta hän ei kuitenkaan siirtynyt Los Blancosiin, koska hän halusi jatkaa pelaamista omassa kotimaassaan.

Vuonna 2009 Neymarin ollessa 17-vuotias taituri nostettiin Santosin ykkösjoukkueeseen. Hän teki debyyttinsä 7. Maaliskuuta 2009. Viikkoa myöhemmin hän ampui jo ensimmäisen maalinsa Mogi Mirim Esporte Cluben verkkoon. Neymarin tilastot ensimmäiseltä kaudelta Santosin riveissä olivat varsin komeat: 14 maalia 48 otteluun.

Neymar jatkoi maalitehtailuaan Santosissa vuoteen 2013 asti. Transfermarkt.com ilmoittaa Neymarin tilastoiksi Santosin vuosilta 70 maalia ja 35 maalisyöttöä 134 otteluun. 27. toukokuuta hän ilmoitti solmivansa sopimuksen katalonialaisjätti FC Barcelonan kanssa. Siirtosummaksi ilmoitettiin noin 57 miljoonaa euroa, mutta vuonna 2014 selvisi, että siirtokorvaus lähenteli miltei sataa miljoonaa euroa. Ilman draamaa tästä siirrosta ei selvitty, sillä 40 miljoonaa siirtokorvauksesta siirrettiin Neymarin isän yrityksen tilille. Barcelonan silloinen puheenjohtaja Sandro Rosell joutui eroamaan tehtävästään siirrosta nousseen kohun takia.

Neymarin uran alku FC Barcelonassa oli myös melko dramaattinen. 5. Elokuuta 2013 Neymarin isä ilmoitti Neymarin kärsivän anemiasta, mikä vaikutti merkittävästi hänen harjoitteluunsa ja hänen yleiseen kuntoonsa. Neymar oli myös hyvin kevytrakenteinen ja hänen piti lisätä painoaan pärjätäkseen paremmin kovassa eurooppalaisessa jalkapallossa.

Vuonna 2014 Neymar pääsi jahtaamaan unelmaansa maajoukkueessa, kun Brasilia pääsi pelaamaan jalkapallon MM-kisoja kotimaassaan. Brasilia ja erityisesti Neymar esittivät hyviä otteita ja etenivät kisoissa aina välieriin asti. Neymarin osalta kisat päättyivät kuitenkin puolivälierissä, kun hän loukkaantui ottelussa Kolumbiaa vastaan. Juan Zunigan polvi iskeytyi voimalla Neymarin selkään, josta seurauksena oli luunmurtuma. Lääkärin testeissä myös ilmeni, että jos osuma olisi sattunut vain muutaman sentin eri kohtaan, Neymarin ura olisi voinut olla vaarassa. Neymarin loukkaantumisen jälkeen Brasilia oli sulaa vahaa Saksan käsissä välierässä. Jokainen jalkapallofani muistaa tuon kohtalokkaan päivän, jona Brasilia hävisi kotinurmellaan Saksalle numeroin 7-1. Päivä, joka kummittelee Neymarin lisäksi joka ikisen brasilialaisen mielessä vielä pitkään.

Kotikisojen valtavasta pettymyksestä huolimatta kausi 2014-2015 seurajoukkueessa oli Neymarille ja Barcelonalle ikimuistoinen joukkueen voittaessa Espanjan La Ligan, Espanjan Cupin sekä UEFA Champions Leaguen mestaruudet. Neymar laukoi yhden Barcelonan kolmesta maalista Juventuksen verkkoon Mestarien Liigan finaalissa, jonka Barcelona voitti 3-1.

3. elokuuta 2017 Neymar shokeerasi koko jalkapallomaailmaa hypätessään FC Barcelonan riveistä Pariisiin nykyiseen joukkueeseensa Paris Saint-Germainiin. Tämä siirto on jalkapallohistorian kaikkien aikojen kallein. PSG maksoi Neymaristä käsittämättömät 222 miljoonaa euroa. Ilman draamaa Neymar ei tästäkään siirrosta selvinnyt, sillä miehen entinen työnantaja FC Barcelona haastoi hänet oikeuteen sopimusrikkomuksesta, vaatien brassilta 8,6 miljoonan euron korvauksia. Neymarin tilastot Barcelonan ajoilta ovat komeaa katseltavaa: 105 maalia ja 78 maalisyöttöä 186 otteluun.

Neymar pelaa siis tällä hetkellä PSG:ssä, mutta villeimmät huhut ovat viemässä miestä ensi kaudeksi jopa Barcelonan pahimpaan kilpailijaan Real Madridiin. Kaikista Neymarin uran villeistä käänteistä huolimatta hän on silti yksi maailman parhaista jalkapalloilijoista. Brasilian haaveet MM-kisojen voitosta lepäävät tänäkin vuonna erittäin vankasti hänen harteillaan.