Brasilia Neymarin johdolla lohkovoittoon
Kuva: Getty Images
Isäntämaa Brasilia vei MM-kisojen A-lohkon nimiinsä, kun se kukisti päätösottelussaan Kamerunin lukemin 4-1 (2-1). Isäntämaan sankari oli jälleen tähtihyökkääjä Neymar, joka teki kaksi maalia.
Brasilia tuli otteluun raivoisalla sykkeellä fanaattisen kotiyleisön kannustamana. Jo 3. minuutilla Luis Gustavolla oli huikea paikka tehdä avausmaali, mutta Kamerunin puolustus selvitti tilanteen täpärästi. Tämän jälkeen peli aaltoili päästä päähän, ja tilanteensa oli molemmilla.
Pelin avausmaali nähtiin 17. minuutilla, kun Neymar ohjasi Luis Gustavon matalan keskityksen varmasti takakulmaan. Kamerunin tasoitus tuli 26. minuutilla, kun edellisessä tilanteessa ylärimaa kolisuttanut Joel Matip osui kulman jälkitilanteesta. Neymar vei Brasilian 2-1 johtoon upean kuljetuksen päätteeksi. Kellossa oli 35 minuuttia, kun hän ajoi vasemmalta keskelle ja viimeisteli varmasti etualakulmaan. Näissä lukemissa siirryttiin myös tauolle, vaikka Brasilian kolmas maali muutamaan otteeseen lähellä olikin.
Toinen jakso alkoi siitä, mihin ensimmäinen jäi. Kisojen ensimmäisen maalinsa tehnyt Fred puski brasilialaiset 3-1 johtoon 49. minuutilla. Tämän jälkeen ottelun tempo hieman rauhoittui, ja Brasilia alkoi selvästi säästellä itseään jatkopelejä varten. Kaksi maalia tehnyt Neymar otettiin vaihtoon parisenkymmentä minuuttia ennen loppua. Fernandinho kasvatti vielä isäntämaan johdoksi 4-1 kuusi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua.
4-1 jäi myös ottelun lopputulokseksi, ja näin Brasilia kohtaa neljännesvälierissä lauantaina B-lohkon kakkosen Chilen. Kamerunin turnaus puolestaan päättyi tähän.
LUE MYÖS:
- Shokkikäänne: Patrik Laine osana NHL:n isoa skandaalia
- Kanavoi sisäinen petosi Beazt Fight -ennakkokatsauksella
- Kalle Palander täräyttää: kaksi etua ottelussa Aleksi Valavuorta vastaan
- Aleksi Valavuori: huima paljastus kohutun nyrkkeilyottelun alla!
- Tanskan supermies harvinaiseen kerhoon
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Maailmanmestaruus Suomeen!
- Leijonat finaaliin – Kanada kaatui mahtiesityksellä
- PSG uusi mestaruutensa
- Sveitsi palautti Norjan maan pinnalle
- Tiesitkö: Jari Litmanen ei ole aina pelannut numerolla 10 – mitä muita numeroita hän käytti?
- 80 miljoonan floppi saa väistyä – Chelsealle huippuhankinta: ”Unelmani käy toteen”
- Arsenal ja Liverpool jäivät nuolemaan näppejään – Saksan maajoukkuetähti PSG-paitaan
- Ferrari yllätti kilpailijatallin – ”Putoamme tuolilta”
- Huuhkajille selkäsauna Saksassa
- Italialaislehti paljastaa: Niklas Moisander kuittaa puoli miljoonaa euroa enemmän kuin Perparim Hetemaj!
- Oho – Huuhkaja-pelaajan tyttöystävä on melkoinen kaunotar!
- Vatsatauti vaivaa Bayern-tähteä – Saksan maalivahti Manuel Neuer sivuun Italia-ottelusta
- Bäckström hajosi, Washington murtui
- Chris Froome jälleen väkivahvan Sky:n ässänä Tour de Franceen