20 vuotta sitten – Ajax ja Litmanen veivät ensimmäisen ”oikean” Mestarien liigan
Vesi virtaa joissa ympäri Euroopan ja aika kuluu vähintään samaa tahtia. On kulunut jo 20 vuotta siitä, kun Ajax juhli Mestarien liigan ykkösenä ja Jari Litmasesta tuli ensimmäinen kilpailun voittanut suomalaispelaaja.
Kaudella 1994-95 Mestarein liiga pelattiin ensi kertaa nykymuotoon viittaavalla tavalla eli ensin lohkovaiheena, jota seurasivat pudotuspelit. Toki lohkoja oli tuolloin vain neljä, mutta nykymuotoisen turnauksen peruselementit olivat ensi kertaa koossa.
Tuon kauden Mestarien liiga tarjosi nimenomaan Ajaxin muodossa myös jotain muuta uutta. Joukkueen keski-ikä oli vain 23 vuotta – 24 vuotta jo täyttänyt Litmanen kuului joukkueen konkariosastoon ainakin miltei.
Finaali AC Milania vastaan oli Ajaxille huipennus, joka tuskin tulee toistumaan ainakaan kovin pian. Louis van Gaalin miehistö vei Hollannin mestaruuden häviämättä yhtään ottelua, mutta lähti finaaliin AC Milania vastaan ennakkoon altavastaajana. Kentällä roolit kuitenkin vaihtuivat ja tuolloin vain 18-vuotiaan Patrick Kluivertin 84. minuutin voittomaali oli pelitapahtumiin nähden täysin oikeutettu.
Wienin Ernst-Happel-Stadionilla kirjoitettiin yhtä aikaa hollantilaista ja suomalaista jalkapallohistoriaa. Ajax oli ensimmäinen – ja tähän saakka myös viimeinen – Mestarien liigan voittanut hollantilaisryhmä. Jari Litmanen oli ensimmäinen saavutukseen yltänyt suomalaispelaaja, mutta ei viimeisin…
- Pitkä odotus on ohi – perinteinen seura palaa Valioliigaan 22 vuoden jälkeen
- Valtteri Bottakselle raskas pettymys aika-ajoissa
- Toronto Maple Leafsin surullinen saldo sai jatkoa
- Miamin sprinttikisassa tuttu marssijärjestys
- Juuse Saroksen urotyöt eivät riittäneet – Dallas kuudenteen otteluun
- Leverkusenin uskomaton putki jatkuu – unelma triplasta vahvasti elossa
- Suomalaislupaus debytoi Valioliigassa
- Toronto piti unelman elossa
- Dallasin hurja vire suisti mestarin kuilun partaalle
- Formula 1 jatkaa Viaplaylla pitkällä sopimuksella