Maailman antidopingtoimisto WADA julkisti tänään raporttinsa venäläisestä dopingista. WADA suosittelee, että Venäjä suljetaan ulos kansainvälisestä yleisurheilusta.

Aikamoinen raportti ja ukaasi, mitä sanot tästä sivustomme asiantuntija Lauri Hollo?

– 335 sivua aika tuhtia tavaraa. Ei tuon jälkeen voi olla mitenkään epäselvää, että dopingin käyttö on ollut Venäjällä paitsi systemaattista myös ylhäältä johdettua. En ole kuitenkaan surullinen vaan iloinen. On hienoa, että kusettajat pannaan tilille tekosistaan. Totta kai nyt menee mahdollisesti pesuveden mukana muutama puhdaskin venäläishuippu, joka ei ehkä pääse Rioon. Se on yksilön näkökulmasta huutava vääryys, mutta urheilun puhdistumisen kannalta välttämättömyys. Hiukan kuin armeijassa; kun osa tyrii, kaikki kärsivät.

Tutkintakomission puheenjohtaja Dick Pound sanoi tänään, että tässä on vasta jäävuoren huippu, mitä hän sillä tarkoitti?

– Sitä, että Venäjä ei todellakaan ole ainoa maa, missä on sama ongelma. On pakko kysyä, mitä tapahtuisi, jos vaikkapa USA:ssa, Jamaikalla ja Keniassa tehtäisiin yhtä laaja tutkimus samanlaisin lähtein. Jälki ei olisi todennäköisesti juurikaan kauniimpaa. Toivoa sopii, että WADA jatkaa työtään myös muissa maissa. Keniaahan jo uhattiin samanlaisella pannalla, kun se ei ole laittanut antidopingtyötään yhtään entistä parempaan kuntoon. Yksi on nyt ristiinnaulittu, mutta aika moni juudas on yhä vapaalla jalalla.

– Ja kokonaan toinen juttu on, miksi maailma on täynnä ammattilaislajeja, joiden puuhasteluja ei tutkita käytännössä lainkaan…

Venäläiset ovat reagoineet aika voimakkaasti raporttiin. Liittovaltion biologis-lääketieteellisen toimiston johtaja Vladimir Uiba kävi kuumana ja piti tätä provokatiivisena hyökkäyksenä Venäjää vastaan. Hänen mukaansa pitää mennä lakitupaan positiivisten näytteiden kanssa, eikä huudella internetissä. Urheiluministeri Vitali Mutko puolestaan väitti, että nimenomaan WADA käski venäläisiä tuhota omien urheilijoidensa positiivisia dopingnäytteitä. Melkoista uhittelua.

– Niin on. Venäjä vinkuu nyt, kun sillä on jo paskat housussa. Milläs menet lakitupaan näytteiden kanssa, kun venäläiset itse tuhosivat 1500 näytettä. Kyllä tuo todistusaineisto aika vahvalta näyttää, vaikka totta kai on eri asia, menisikö se läpi oikeusistuimessa. Tässä tämä antidopingtyön suurin ongelma on, juridiikassa. Lakimiesten armeijat käärivät isot rahat taskuunsa joka kerta, kun jossain päin hiukankin kahahtaa. Ja urheilijat sekä väärintekijät tietävät hyvin, että oikeudessa tarvitaan pitäviä todisteita, ei kuulopuheita. Siksi pelkään pahaa, että tämäkin tarina jatkuu eri instansseissa vielä todella pitkään. Mutta se on hinta, joka pitää maksaa, jos urheilua halutaan puhdistaa.

Miten Venäjä mahtaa reagoida, kun siellä on päästetty pahimmat höyryt ulos ja nukuttu yön yli?

– Se on kiinnostava kysymys. Joko lähdetään tälle kiistämisen tielle tai sitten alkaa päitä putoilla entistä kiivaampaan tahtiin ja ollaan yhdessä rintamassa puhdistamassa urheilua. Valitettavasti venäläinen luonteenlaatu ei taida olla ihan otollisin tuolle jälkimmäiselle, veikkaan että tästä nousee valtava rähinä ja kaaos. Ja kuten tuossa edellä jo mainitsin, lakimiehet nauravat matkalla pankkeihinsa.

No uskotko kuitenkin, että nyt ollaan puhdistumisen tiellä?

– On tämä iso askel siihen suuntaan. Mutta puhdistuminen edellyttää sitä, että kaikki isot maat otetaan samanlaisen tarkastelun alle, samoin kaikkia lajeja pitää käsitellä tasapuolisesti. Urakka on valtava ellei mahdoton, mutta hatunnosto siitä, että nyt ainakin yritetään.

Saadaanko dopingia koskaan kitkettyä urheilusta?

– Ei saada. Mutta ei saada maailmasta köyhyyttä, nälänhätää tai rikollisuuttakaan. Ei se sitä tarkoita, etteikö niitä vastaan pitäisi kaikin voimin taistella.